Käväisin tosiaan viime sunnuntaina tsekkailemassa fashion marketin, josta vinkkailinkin täällä blogin puolella aiemmin. Paikalle päästyäni ihmettelin kovasti hallin tyhjyyttä. Myyjiä kyllä oli paikalla, mutta yleisö ei ilmeisesti oikein ollut löytänyt tätä tapahtumaa. Harmi sinänsä, sillä puitteet olivat kyllä varsin kunnossa.
Eipähän ainakaan ollut sitä perinteistä bloggaajan ongelmaa, että ihmiset ovat tiellä kun yrittää ottaa kuvia :D Hehss. Noh mikäs siinä rauhassa katsellessa. Saipahan jutustella kojujen pitäjien kanssa ja katsella kunnolla ympärilleen.
Eniten kyllä mieleeni jäi
Poola Kataryna. Kyseistä tuotemerkkiä pyörittelevä tyttönen oli putkauttanut ilmoille paljon uusia kivoja juttuja, joita sitten ahkerasti kuvailin ja ihastelin.
Kloriittivärjätty maksihame kuuluu syksyn mallistoon. Kivan näköinen. Myös muita kloriittivärjättyjä vaatteita löytyi.
Hahaa, tästä lepakkoprintistä tuli ihan mieleen Lulu! Tosi hieno :) Jäi kyllä ostamatta kun mulla kaapit pursuaa jo kangaskasseja.. Jostain kumman syystä. (edelleen, ostakaa ne pois :D)
Näihin bambusta tehtyihin korvakoruihin ihastuin suuresti. Vaaleat näyttävät ihanilta, mutta oman tukanvärini vuoksi valitsin sitten mustat kuitenkin. Puinen osa tuo hapsukoruihin mukavasti etnistä ilmettä. Sain kinuttua vielä tuosta pidemmät korvikset, jee!
Tää oli kyllä siisti kaulakoru. Jos rahaa löytyisi niin tuossa olisi kyllä yksi kohde!
Tämän mekon näkisin helposti
Hannan päällä! Vai mitä oot mieltä Hanna?
Femin vaaterekillä kävi oikein kuhina. Riivari ja Mirkka Metsola edustivat siellä nätisti =)
Kiva reikäpaita :---) Multa tosin löytyy jo pari tuon tyylistä joten sinnepä jäi muiden ostettavaksi.
Jonkinlaisen kivan uuden pääjutun tarvitsisin ehdottomasti talveksi. Tuo panta näytti oikein oivalliselta ehdokkaalta.
Hapsuilta ja sulilta ei voinut välttyä, ja jotenkin ne veti mua puoleensa kovasti.
Tyhjää, tyhjää. Tollanen kiva hengailumestakin siellä olis, ja kahvila. Sopis kivasti jonkun tapahtuman järjestämiseen.....! Jos ihmiset siis tulis paikalle....!
Oioi jos mulla olis tumma tukka tai vielä parempaa, tumma iho, niin käyttäisin ehdottomasti tuollaisia värikkäitä sulkakorviksia :--)
Kaverini Anni innostui noista hienoista pannoista. Mulle tulee jotenkin tosta mieleen taitoluistelu hmm
Yllättäen tykkäilen myös näistä timanttikoruista =) Olen tainnutkin jo jossain aiemmassa postauksessa (aikoja sitten) mainostella näitä samoja. Valkoinen posliininen ois kiva, mutta se viiskybää on kyllä ihan liikaa. Miks tää raha on aina se ongelma? Täytyy varmaan tehdä sellanen postaus "Jos voittaisin lotossa, niin sitten ostaisin...." ja siihen perään kauhee litanja.
Samassa tilassa oli taidenäyttely katseltavissa ihan ilmaiseksi, joten tässä taidetta myös hieman teille. Parhaat palat napattuna kuviin!
Toi kissa oli käkikello ja häntä heilui edestakaisin :D
Sormiväreillä tehtyjä pöllöjä. Aika herttaista.
Sittenpäs lähdettiin ulos kun oltiin aikamme kierrelty.
Matka kulki kohti kalliota, ja ruokaa. Oli pienoinen darranälkä nimittäin.
Matkalla piti tietysti nappailla hieman kuvia.
Uudet korvikset piti tietysti heti saada korviin! Ne olivat vielä hieman ryppyiset mutta nyt ne ovat jo oienneet.
Annikin osti korvakorut, tuollaiset söpöt pisaraiset.
Piritori kauniina :---)))
Ja kyllä, ruokaa löytyi! NAM. Suosittelen
vegemestaa. Ja suosittelen vegemestassa ottamaan päivän pelastuksen, piraatin, vegan schnitzelin tai sweet sixteenin. Ja muutkin on varmaan hyviä mutta en ole vielä maistanut :)