Ja hyvinhän se meni! Pääsin tavoitteeseeni, alle kuuteenkymppiin vaa'an näyttäessä 59,4:ää. Paino oli siis pudonnut 3,1 kiloa. Muita hyviä juttuja olivat rasvaprosentin laskeminen, lihasmassan kasvu, painoindeksin aleneminen ja viskeraalisen rasvan väheneminen. Viskeraalinen rasva on sitä sisäelinten ympärille kertyvää shaibaa, josta kannattaa pyrkiä eroon.
Kehonkoostumusmittausraportti kertoo siis todella tarkasti että miten rasva ja lihakset on jakautuneet, esim että onko oikeassa jalassa enemmän rasvaa kuin vasemmassa. Raportista selviää myös perusaineenvaihdunta ja kehon nestetasapaino. Näitä on aika jännä seurailla, ei tavallinen vaaka kerro ollenkaan niin tarkasti muuta kuin sen painon. Tai kai niitä kaikenmaailman supervaakoja on nykyään joillakin himassakin.. Meille muuten pääsee ilmaiseksi keskustelemaan personal trainerin kanssa ja miettimään että mikä olisi se oikea keino lähteä pudottamaan painoa tai kohottamaan kuntoa. Ja tämä kehonkoostumusmittauskin on vain 27 euroa, eli ei kovin paha mielestäni. Eikä tarvitse olla jäsen.
Mun keskivartalosta lähti 1,4 kiloa rasvaa. Toistan, PUOLITOISTA KILOA LÄSKIÄ lähti keskivartalosta!!! Woot! Ja kyllä, olitte oikeassa niiden jalkakommenttienne kanssa, nimittäin oikeasta jalasta on hävinnyt 0,4kg ja vasemmasta 0,5 kg rasvaa. Huomaan kyllä rintojenkin pienentyneen, ja se on ihanaa! Niskakyttyrä on pienentynyt (siis kyllä te tiedätte kun kampaajilla on vanhoina semmonen kameliselkä, mulla oli sellanen. Erittäin vihattava ja nolo ja ällöttävä kyttyrä.) Peeta Quasimodo Peltola alkaa olla historiaa. Ihanaa!
Painon pudotuksessa on tärkeää syödä oikein sen takia, ettei lihasmassa pääse katoamaan. On siis erittäinkin ihanteellista lisätä lihasmassaa ja vähentää rasvaprosenttia. Täytyy mainita tähän väliin, etten todellakaan ole syönyt mitenkään super esimerkillisesti, vaan lipsumisia on sattunut ja paljon olisi parannettavaa. Mutta kai tässä suurinpiirtein oikealla tiellä ollaan ja se on pääasia.
Mutta kyllä! On kannattanut käydä salilla. Uusi punnitusaika on varattu kuukauden päähän, ja siihen mennessä koitan päästä alle viiteenkymmeneen seitsemään kiloon. Ja jos mä tällä tahdilla jatkan niin mähän pääsen ihan kesäkuntoonkin, woohoo!
![]() |
| Kattokaa tätä habaa |
(Ja jos joku NYT sitten vihdoin innostui salilla käymisestä niin edelleenkin meille saa tulla ilmaiseksi tutustumaan kolme kertaa. Lisätietoa täältä postauksesen lopusta. Ja joo lady linella käynti on edelleen blogisponssattu juttu mutta ei mua ole pakotettu kirjoittelemaan näitä juttuja vaan ihan omasta vapaasta tahdostani kerron treenikuulumisiani koska niin monet ovat ilolla ottaneet näitä vastaan! )
Ps. Tässä vielä arvontavinkkiä, kannattaa osallistua koska pääpalkintona on kahden hengen matka Lontooseen..! Tää nyt taas on vaan pääkaupunkiseudulla asuville koska noi treenailut onnistuu vaan täällä tietyissä pisteissä.. Arvonnan loppumispäivää ei ole ihan prikulleen vielä päätetty, mutta kuulemma se tapahtuu tässä keväällä. Kuvaa klikkaamalla pääset osallistumaan arvontaan :---)
Enkä varmasti pahoittele webcam-kuvia, nehän on oikein hauskoja :D (Mark vei mun kameran äsken..)





22 kommenttia:
Moikka! Kuinka monta kertaa viikossa treenaatkaan? :-)
Anonyymi: neljä kertaa pyrin käymään jossain tunnilla tai salilla, harvemmin molempia yhdessä. :)
jee viimein mä sain laitettuu sitä sähköpostia! nyt odotellaan ja ens viikolla salille yhdes? :---)
llaura: jes jes hyvä! :) todellaki. sit ku saat vastauksen nii sovitaa joku tunti esim minne haluut mennä >:)
Hyvä Peeta! : ) Itselläkin on kova tavoite pudottaa kesään mennessä 5-10 kg, joten kaikki tälläset postaukset toimii mulle mahtavina stemppaajina!
Kuinka pitkä oot? Vähän oot saanu hyvin tota rasvaa pois:) Varmaan tuntuuki kevyemmältä! Oisko mahollista saada joskus semmosta ruokapostausta, että miten syöt?
vautsivau!! hyvä peeta :)
Tä blogi senkun paranee. Eka helvetin asiallista vaalipropagandaa ja sitte treenijuttuja. Pidän!
jos asuisin helsingissä, niin vois harkita salin alottamista.. siihen asti taidan vaan jatkaa näitä kotitreenejä. :D
älä vaan laihuta liikaa, oot täydellinen just tollasena :(
minkä pitunen oot:)?
voisitko joku kerta tehdä vähän tarkemman treenipostauksen? mua kiinnostais miten treenaat, ruokavalio, jne :) ois ihan sikasiistiä kuulla ja paljon onnea edistyksestä!! oon ite ihan samalla kuntokuurilla - oon 160 cm pitkä ja tällä hetkellä 61 kiloa. Aloitin viikko sitten ja kuukauden päästä aion palata vaa'alle. Saa nähdä. :D
Onneks olkoon! Mäkin haluaisin tollaseen mittaukseen kun oon viime aikoina vähän skarpannut urheilussa ja ainakin painoa on vähän pudonnut. Toivottavasti se ois rasvaa.
good for you !:)
Oi vitsi tekis mieli päästä pitkästä aikaa kuntosalille treenailemaan :-) Tän sun postauksen myötä innostus nousi vielä entistäkin enemmän! Mun lähin LadyLine taitaa olla järvenpäässä, joten sinne täytynee suunnata :-)
tuosta niskakyttyrästä, kerro nyt ihmeessä miten sitä saa pienemmäksi ?! itsellänikin on semmonen ja nyt kun sen on tiedostanu, se häiritsee aivan sairaasti :D
Oot ihana:) Tsemppiä!!
http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/
Onneaponnea! Mahtava juttu :)
Ite kanssa justiin alotin salilla käymisen, tarkotuksena ei tosin oo painonpudotus vaan näiden olemattomien lihastan kasvattaminen ees normaalitasolle, ettei enää yksikään fysioterapeutti katsele mua sillain säälivän huvittuneena...!
Louise: nonii tsemppiä sulleki hommaan! :)
sara: nojoo mut tää maha ei kyl millään koskaan lähe :---D oon 160cm pitkä. nooh mä pistän harkintaan ton syömis-postausidean :) ite en kauheesti muilta semmosia jaksa lueskella niin saattais olla vähän hassua tehä sit ite sellanen postaus..
Nelli: jee kiitos! :)
Anonyymi: haha no kiva jos tykkäät!
Anonyymi: sä oot superahkera jos jaksat kotona treenaa..!
Anonyymi: HAH ei pelkoa! :D
Anonyymi: 160cm
Anonyymi: nonih aika samoissa mitoissa siis mennään, tsemppiä sulle! :) pitää harkita tollasta postausta, mä vaan syön aika epäsäännöllisesti ja kaikkea et en tiiä miten saisin mitään fiksua postausta siitä aikaseks.. :)
Inka: kiitos! joo toi mittaus on kyllä todella mielenkiintonen tapa nähä tuloksia :)
Emu: khyyyl!
MIMOSA: hehe ei muutaku salikamppeet kassiin ja meniks ::))
Anonyymi: ihan vaan urheilemalla ja silleen, ei mitään tiettyä juttua :o se on aivan kauhea ja en kestä että mainitsin siitä mun blogissa!! Tää on niin tätä kun mikään ei ole enää yksityistä :DD
Roosa: ai kiitos! :)
Jenniemi: kiitos! :) heheh no mut lihasmassan kasvattaminen onki sit helpompi juttu, ei muutaku salille ja pumppiin ;---) vai että säälivän huvittuneena ovat katelleet :D pistä niille jauhot suuhun
Mulle tuli aivan yllätyksenä, että ootkin noin lyhyt! Oon kuvitellut, että oot mua ainakin 10 cm pitempi, mutta ootkin saman pitunen... Hassua, miten kuvista saa ihan erilaisen kuvan :)
Tää on nyt vähän nolompi ja herkkäluontosempi asia niin pistän anonyymina :) eli siis mulla on kanssa tällänen laihdutus/kesä kuntoon kuuri meneillään ja kerroit että kun oot laihtunut niin rinnatkin olis pienentyneet,niin kysymys kuuluu,ootko huomannu että rinnat olisi samalla myös 'terhakoituneet' vai vaan pienentyneet mut pysyneet ns.samassa muodossa? :D mulla on itelläni riippurinnat (....) ja mietin että saako tätä kiinteytyksellä parannettua vai pitääkö sitä nyt jo alkaa säästämään rahaa leikkaukseen :D
Voi apua mikä helvetin nolo ja sekava selitys mut uskon et sää ymmärrät ja et pyörittele silmiäs :)
Tupu: joo se on ku kuvaaja menee kyykkyyn jotta asu näkyis mahd hyvin ja mittasuhteet pysyis hyvännökösinä ;---) Jos mark ottaa musta kuvan omalta korkeudeltaan niin näytän ihan tapilta ja jalat tosi paksuilta! tää on näitä bloggauskikkoja haha
Anonyymi: joo-o ymmärrän toki, mutta toi on kyllä sen verran arkaluontoinen kysymys että en mä halua siihen vastailla täällä omalla nimelläni takas, pahoittelen :D mutta sen verran voin sanoa että punnertaminen kiinteyttää rintalihaksia! :) ja varmasti laihtumisen nopeudella on paljon vaikutusta siihen et pysyyks iho mukana
Lähetä kommentti