19.2.2012
Herkkupostaus
Tämän postauksen ideana on mässäillä herkkukuvilla ja kuvailla sitä kuinka hyviltä nämä herkut maistuvat. Yllä näette Stockan herkussa myytävää oliivileipää, joka on aivan superhyvää. Sen kanssa ei mitään edamia sovi syödä, vaan esimerkiksi Greve-juustoa. Leipä on yleensä ostettaessa uunituoretta ja lämmintä, kuori on rapea ja sisältö pehmeä.
Mark osti tuossa eräänä päivänä tämmöisiä erikoisjuomia, itselleen armas maitoa ja minulle puolukkalimpparia. Maitoputeli tuli valituksi sen takia että siitä on kivempi juoda maitoa kuin pahvipönikästä, ja pullon voi täyttää uudelleen. Puolukkalimu taas siksi koska minä tykkään kovasti puolukoista ja syön niitä melkein päivittäin survoksen muodossa, nam. Olisi voinut olla kirpeämpää, mutta hyvää oli! Yleensä en itse osta limuja niin tuo oli hauska yllätys.
Tässä on tämän aamuinen brunssi, joka me pidettiin kotosalla. Keräiltiin kaikkea kaapista löytyvää pöytään ja nautiskeltiin kotivaatteissa herkkuja. Tarjolla oli riisipiirakoita, oliivileipää, sitä greve-juustoa, kinkkua, viinirypäleitä, marjoja, kananmunia, kurkkua, salaattia, muroja, maitoa ja chaita. Kyllä sillä mahan täyteen sai! Ja oli kiva katella tuosta ikkunasta kun ulkona pyryttää mutta sisällä kynttilät rauhallisesti lepattavat :)
No hedelmät on tietysti myös hyviä! Ei niitä sovi unohtaa. Varsinkin noin hienosta hedelmäkulhosta napattuna...!
Smoothie, tarkemmin sanottuna vihersmoothie. Kun on tottunut juomaan smoothien ilman mitään jogurttia niin se maistuu ihanan raikkaalta. Toi carambola on kyllä ihan pahaa mutta kelpaa hyvin koristeeksi hehe.
Leffassa käydessä voimauste oli aina ihan pakollinen juttu, ja kun tuollaisen pönikän osti kotiin niin eipä tarvii paljon sipsejä ostella! Kotileffaillat sujuu makoisasti kattilassa tehtyjen popcornien ja voimausteen siivittämänä. Finnkino on kyllä ruvennut tosi pihiksi kun siellä ei nykyään enää ikinä ole tuota maustetta! On joutunut opettelemaan siihen white cheddariin, joka on ihan ookoo muttei mitenkään yllä kunnon rasvan maun tasolle :D Kaikki muutkin aina siellä etsii voimaustetta ja sadattelee kun sitä ei löydy.
Ja sitä laitetaan paljon... Nauroin viimeksi kun käytiin leffassa, ja siinä maustepisteellä oli ilmeisesti äiti ja tytär. Tytär halusi laittaa maustetta heidän yhteisiin popcorneihinsa, ja ehti ripsauttaa "omalle puolelleen" vain ihan säälittävän häivähdyksen (sitä kakkosvaihtoehto) white cheddaria kun äiti jo napakasti huusi että NYT RIITTÄÄ. Tytär yritti epätoivoisesti vielä vähän maustaa niitä mauttomia paahtomaissejaan äidin vastustaessa. Vinkki: ostakaa omat kulhonne ensi kerralla.
Ja viimeiseksi päästään vielä fiilistelemään tämmöistä sitruunaista luomulimpparia, jonka myöskin metsästin Stockan herkusta. Maistoin tätä ensimmäistä kertaa Hennesin showroomilla, ja huutelinkin täällä blogissa silloin sen perään. Joku lukija osasikin neuvoa minut sitruunaisen nektarin alkulähteille ja sain kuin sainkin oman putelin kotiin maisteltavaksi :'') Viisi euroa oli tosin melko kirpsakka hinta, eikä makukaan ollut ihan niin herkullinen kuin mitä muistelin, mutta ihan kelpo litkua silti. Joku kirpeä raparperimehu olisi muuten aika hyvää, mmm...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)










Toi kuva missä on toi maito- ja limupullo on törkeen tyylikäs! Menis melkeen kunnon tuotekuvasta! hyvä! :)
VastaaPoistaEi voi muuta sanoa kuin OMNOMNOM
VastaaPoistatulee kauhee nälkä ku kattelee näitä kuvia ! :D Toi stokkan leipä näyttää sikahyvält!
VastaaPoista1. Tuo hedelmäkulho näyttää niiiiin herkulliselta. Sekä huippuhienon muotoilun että värien ansiosta.
VastaaPoista2. Viherpirtelöt rules! Ja tosiaan, samaa raikkautta ei voi saavuttaa maitotuotteiden kanssa. :)
3. En juuri tykkää popkornista, mutta tuo mauste kuulostaa niin herkulta että ehkä pakko kokeilla seuraavalla leffareissulla.
Moro Peeta! Mulla on sulle huonoja uutisia. Jonkun kökkelö EU-direktiivin/tullihommelien takia Finnkino joutuu lopettamaan mausteet valikoimastaan:( Viimeisiä viedään....
VastaaPoistaNiitä ennen ameriikoista asti kuskattiin mutta nyt se on tullut tiensä päähän tämä rahtaus.
Onneksi huhu liikkuu, että jostakin kumman syystä joistakin citymarketista saa vielä mausteita. ;)
Terveisin,
yx leffas kävijä
Tästä postauksesta tuli nälkä :) Ihanien herkkujen lisäksi ihania kuvia!
VastaaPoistaEt sinä saa tämmösiä kuvia laittaa kun toiset krapuloissaan sunnuntaina nysvää sohvan nurkassa ja koittaa syödä jotain kuivuneita pizzanjämiä pahimpaan nälkään, oikeesti hirveetä kidutusta! :-D antasin mitä vaan tuollasesta sitruunalimpparista.
VastaaPoistatuli nälkä :-D täytyy kyllä joskus kokeilla tota smoothieta!
VastaaPoistaMitä kaikkee toi sun kuvassa oleva smoothie sisälsi? B)
VastaaPoistaNiijoo ja sama Anonyymi taas joka kyseli sun smoothiesta. Sanon nyt tosi tavallisesti ja oot kuullu tätä niiiiiiiiiiiiiin monta kertaa mut pakko taas hehkuttaa että sun blogi on niiin jeeees! joka päivä tuun tänne ja kattelen/toivon että ois tullu taas uutta päivitystä. eli siis tykkään tosi paljon. :) toivottavasti jaksat bloggailla viel piiiitkään! Nojoo oli ehkä vähä liian siirappista tää mun viesti :D mut anyway i like!
VastaaPoistaBUTTER MAUSTE! <3
VastaaPoistanaminaminam! tahtoo mukaan Peetan brunssille :)
VastaaPoistahyvin herkullisia kuvaotoksia, vesi kielellä täällä.
Heti kun vaan jossain nään herkkuleipiä niin ostan, just tollaset leivät joissa on jotain oliivia tai karpaloa tai sipulia tai muuta hyvää niin on tosi meheviä ja se rapsakka kuori - -mmm
Mistä tuota Butter-maustetta saa?Vaan leffateatteristasiis? Eikö mistään kaupasta???
VastaaPoistaoon nyt aika juustonoobi, mutta mikä on gevre? onkse jotain kovaa ja hollantilaista?
VastaaPoistaTim Kiukas: hehheh kannatti siis pyytää Markia pitelemään ryppyistä lakanaa kuvan taustalla :DD kiitos vaan kehusta herra valokuvaaja :)
VastaaPoistaMira: no joo ei kyllä nälkäsenä kannata näitä kahtella..
Sofia: hahah joo kuten ylläolevalle sanoinkin, ei kande nälkäsenä katella :D se leipä on ihan överihyvää, käyn välil varta vasten sitä ostamassa stokkalta
Hosuli: sitä maustetta ei enää ole!! hirveä uutinen mutta nyt siellä oli jäljellä enää jotain kämäsiä barbeque-pöniköitä ja uusia ei ole tulossa :(
Anonyymi: joo hiero vaan suolaa haavoihin!! eilen leffassa taas kyseltiin tosta asiasta ja saatiin vihdoin kunnon vastaus. siellä oli tosiaan enää niitä kauheita barbeque-mausteita jota en todellakaan laittais poppareihini! mut nii oiskohan kampin cittarissa? vois hamstrata kun tosta omasta purkista on enää about puolet jäljellä ja sen jälkeen voi melkeen hypätä katolta jos ei lisää saa :D
Riikka: hahaa se oli tarkoituskin!
Qtja: niin.... toiset ne darrassa kierii ja toiset on viettäny mukavan selvän viikonlopun hehee! mut hei pizzahan on parasta darramättöä joten miksei se kelepaa? :)) toi sitruunalimu kannattaa kyl ens kerraks ostaa valmiiks ;--)
Sivi: ja kaikista näistä herkuista sä valitsit ton yliterveellisen vihersmoothien :D
Anonyymi: mitähän tuossa kyiseisessä smoothiessa olis ollu... jotain marjoja, hedelmää, salaattia ja vettä! :) en muista mitä ku vaihtelen niitä aina
Anonyymi: yllä lukeepi vastaus smoothieen! :) voi kiitos, ihanaa että jaksat tulla aina kuikuilemaan mun blogia :D sitäpaitsi ei kehuja voi tulla liikaa koska joka päivä mä teen työtä tän eteen ja olis kurjaa jos kehuja tulis vaan joskus harvoin! että nii sun kehu oli erittäinkin tärkeä mulle <3
Anonyymi: kylläää nams!
Anonyymi: hehee sun pitää kans järkkää kunnon herkkubrunssi! :))
Anonyymi: ilmeisesti ei enää mistään! selvisi, että siinä on jotain epäilyttäviä jenkkiläisten väriaineita, jotka on nyt syynin alla eikä lisää mausteita ole tulossa. viimeisiä viedään nyt leffateattereissa enkä voimaustetta oo nähny enää kuukausiin :( eilen oli jäljellä enää pahaa barbequeta! mutta joku vinkkas että jostain cittarista sitä saattais löytyä? :o tästä pitää ottaa selvää!
Maukku: hmmm en tiedä :D joku tollanen herkullinen juusto! mäki oon noobi ku en tiedä sen enempää, mutta maku riittää mun tiedoks