
Heipsanssaa! Saatiin sieltä Indiedaysin synttäreiltä mukaan lahjapussukat, joissa oli kaikenlaista kivaa sisällä. Ja koska Mark sai myös oman pussukan, mutta meille riittää yksi suoristusrauta, ajattelin arpoa toisen teidän lukijoiden kesken. Myös ripsivärejä ja kynsilakkoja tuli kaksin kappalein, enkä niitäkään tarvitse tuplamäärää joten pistetään semmoiset samalla mukaan.

Suoristusrauta näyttää aika pätevältä, ja siinä lukee "pro edition". Ei siis voi olla huono! Pieni googlailu kertoi että hinta on noin 60-80e. Raudan kyljessä on jonkinlainen käärmeennahkakuvio koristeena.

Kynsilakka taas on tuollainen mukavan keväinen persikansävyinen pastellilakka. Ripsiväri lupailee pidempiä räpsyttimiä.

Jos haluat voittaa tämmöisen satsin kaunistautumisjuttuja itsellesi, niin joudut vastailemaan muutamaan kysymykseen hehhee. Ohjeet tulevat tässä:
-Keksi itsellesi nimimerkki ja liitä vastaukseesi myös sähköpostiosoite
-Jos olet Bloglovinissa, niin tykkää tästä postauksesta
-Kerro että mitkä ovat lempiaiheitasi blogissani?
-Mitä haluaisit lisää?
Eipä kai tässä kummoisempia vaadita. Arvonta olkoon pystyssä vaikkapa viikon verran, ja voittaja arvotaan 25.3 sunnuntaina. Onnea matkaan :---)

ssilja-@windowslive.com
VastaaPoistaEhdottomasti päivänasut ja sisustusaiheiset postaukset on mieleeni!! Myös videoita olisi mukava nähdä enemmän täällä :)
Aivan ihana arvonta :) Kumpa nappais, kun uudelle suoristimelle olisi tarvetta edellisen mentyä rikki =( nimim. armottoman luonnonkiharan omaava
Tykkään oikeastaan mistä tahansa aiheista teikäläisen blogissa, monipuolisuus on mainiota! Oikeastaan haluan nähdä kaikkea samaa lisää mitä tähänkin mennessä on ollut, mutta ehkä vielä hippusen enemmän videopostauksia, olet nääs kovin hupaisa veikko!
VastaaPoistavetoketjuparsa@hotmail.com
sanna_kareinen@hotmail.com
VastaaPoistamie tykkään älyttömästi siun asukokonaisuuksista joten niitä tykkään nähdä ja niitä myös lisää! :D
Mun lemppariaiheita on sun päivän asu postaukset, koska sulla on persoonallinen tyyli ja yhdistelet kivasti :)
VastaaPoistaSemmosia yleisiä hengailu- ja kuulumispostauksia ois kiva saada lisää!:D
emmaee111@hotmail.com
Parhaita aiheita on tietysti ne, missä esiintyy asuja! Piristää päivää aina kun näkee värikkäitä
VastaaPoistaasukokonaisuuksia.
Kaipailen ehkä vielä lisää sisustusaiheisia postauksia. Voisitko kertoa tarkemmin esim. sun opiskelustasi? Millaista se on käytännössä? Ja tietysti kuvilla varustettuna ;)
oioi! Suoristusrauta olisi kyllä poikaa tässäkin taloudessa.. Onko häpeällistä myöntää, että on elämänsä aikana suoristanut hiuksiaan ehkä kahdesti?
VastaaPoistaMutta niin, millaisista aiheista tykkään eniten blogissasi? Hmm.. Kun mä tykkään kaikista. Mutta kaikki sisustus ja muotoilujutut on tietysti kivoja ja oon myös noista kuntoilujutuista tykännyt. Ja parasta on aina sellaset ihan tavalliset postaukset joissa kerrot omasta päivästäsi kuvien kera :) Oli se päivä sitten hyvä tai huono..
Lisäää toivoisin.. Hmm.. Videopostauksia nyt vaikka sitten! :) OOt niin suloinen
nii ja se sähköposti: raivosinauruun@hotmail.com (vai pitiks se lisätä johki muualle? :D)
oii! Tykkään niistä postauksista missä on sun ottamia kuvia ympäristöstä yms, musta otat tosi hienoja ja ainutlaatusia kuvia :)-Ansku, ninnu_g@hotmail.com
VastaaPoistaTykkään tavastasi kirjoittaa ja kuvata tätä blogia! Sisustuspostaukset on kaikista kivoimpia, mutta tykkään oikeastaan ihan kaikesta tässä blogissa :)
VastaaPoistaLisää toivon siis yllätys yllätys, sisustusjuttuja!
Osallistun!! Tykkään kyllä kaikesta, mitä kirjotat, mutta varmaan päivän asut ja sisustusjutut on ne, mistä tykkään eniten:) Enemmmän olis ehkä kiva nähdä vaikka päiviä kuvina ja videotki olis kivoja :)) Tosi vaikeeta sanoo, ku tuntuu että tää blogi on hyvä just tällasenaan:)
VastaaPoistaannnni@hotmail.com
tästä blogista mielenkiintoisen tekee kaikki sisustusjutut. esim tää yksiöprojekti on ollut ihan huippu seurata! myös valokuvat on tosi suurta plussaa. eihän kallion kulmista voi muuta kun tykätä! :)
VastaaPoistasivuaani@yahoo.com
Tykkään kaikist koti jutuist ja niit ehdottomasti lisää!: D
VastaaPoistaBloglovinissa tykkäilty <:
VastaaPoistaBlogissas eniten pidän sisustusaiheisista postauksista, asukuvat tuovat kivaa inspiraatiota myös omaan pukeutumiseen. Ja se miks eksyin sun blogiin ja jäin seuraamaan, oot aito. Kyllä varmasti kaikki bloggaajat jollain tasolla on aitoja, mutta sä ainakin sanot sen suoraan mitä mieltä oot - tykkään! <:
No mitä lisää. Sulla on kivoja meikkauksia ja kampauksia niin voisit niistä tehdä sellasia tutoriaali postauksia <:
makinenmira4@gmail.com
Tykkään kaikist kotijutuist ja niit ehdottomasti lisää! :`D
VastaaPoistaKerro että mitkä ovat lempiaiheitasi blogissani?
VastaaPoistaTykkään semmosista postauksissa missä kuvaat aikaaial mitä olet puuhannut.. että se sisältää ruokaa, shoppailua, lulua<3, sun kavereita, asuja, sua, markkia yms. Ne on kaikista mieenkiintoisimpia.
-Mitä haluaisit lisää?
Niitä mä myös haluan lisää! :D
mirettep@hotmail.com
Tykkään kaikista ns. arkipäivän jutuista mitä kerrot Lulusta ja Markista ja mitä olet tehnyt tai missä olet ollut. Olis kiva saada enemmän just jotain arjen juttuja esim jotain lähialueen paikkoja, lempipaikkoja tai missä tykkäätte käydä Markin kanssa.. :-) Baari ja ravintola vinkkejä olis kanssa kiva saada!
VastaaPoistanintzu@gmail.com
Tykkään kaikista eniten sun ihanista asuista ja Lulu kuvia kiitos enemmän, se on niin suloinen!:)
VastaaPoistaTota yksiön uudistamista oli tosi kivaa ja mielenkiintosta seurata, näitä ois mukava nähä enemmän :) ja sun blogi on just täydellinen juuri näin, keep going!
VastaaPoistaanniina.savolainen@windowslive.com
katarina.varis@hotmail.com
VastaaPoistaSun paras aihe on mun mielestä sisustuket sun uudessa kämpässä :)
sul on aina niin kivan väriset huulet, nii joku meikkipostaus ehkäpä olis kiva :)
Tykkään päivänasu-kuvista ja postauksista, joissa kerrot kuvien kera mitä olet tehnyt päivän aikana. :) Niitä tahdon lisää. Kaikki sisustusjutut on myös tosi jees.
VastaaPoistablogdeardiary@gmail.com
essire@gmail.com :-) lemppariaiheita kaikki valokuvajutut ja tykkään myös siitä, että sun blogi on niin monipuolinen :) lisää valokuvajuttuja! :)
VastaaPoista-Kerro että mitkä ovat lempiaiheitasi blogissani?
VastaaPoistaSaako tähän sanoa että kaikki? Kaikki kyllä kolahtaa, eikä mitään suurempia lempiaiheita löydy. Nooran kämppä sarja oli kuitenkin todella mielenkiintoinen :)
-Mitä haluaisit lisää?
Jotain vastaavaa tohon kämppä projektiin :)
Mun lempparijuttuja on asupostaukset ja lulu sekä ruokapostaukset ja sisustushommat, varsinkin nyt kun oon kans ite muuttamassa lähiaikoina! Sulta saa aina inspiraatiota ja piristystä päivään :)
VastaaPoistat. Mau mau166@hotmail.com
Nimimerkillä ynnä, ja sähköpostiosoite on banzu_96@hotmail.com
VastaaPoistaHävettää aina osallistua tämmösiin, tulee jotenki spurgu olo, ja vielä enemmän hävettää laittaa toi sähköpostiosoite, ku oon sen ykkösluokalla tehny, ni nimikin on sen mukainen :---D
En ole bloglovinissa, höh :(
Tykkään sun blogissa oikeestaan kaikista postauksista ja aiheista! Kaikista kivoin tähän mennessä oli se videosarjasisustusjuttu (<mikä sana :D). Asukuvia ja hassuja kuvia Markista on myös kiva katella! Ja rakastan Lulua, se on niin sulonen.
Videoita haluaisin lisää, mutta ilman niitäkin tää on yks mun lemppariblogeista. (:
Kaikkihan nämä siun kirjoitukset on oivia, kun kirjoitat kivasti omalla tyylilläsi. Yksiön remppa & sisustus tekstit oli tosi hyvät ja tykkäsin niistä tosi paljon. Myös se sisustusliikkeiden esittely oli huippu! Hirveästi alkoi himottamaan ne värikkäät lampunjohdot. ♥
VastaaPoistaMun lemppareita on ollut ehdottomasti yksiön remppaprojekti! Tässä (typerässä) kaupungin vuokrakämpässä asuessa on voinut elää messissä kun on kämppä laitettu upeaksi. Omaa kotia odotellessa.. :) Muutenkin kaikki sisustus ja designjutut kiinnostelee kovin. Lisää toivoisin ööööp... no lisää sisustus ja designjuitsuja! :D
VastaaPoistaNiin ja osallistun arvontaan :DD Keira_87@msn.com
nimimerkillä jansku, sähköposti janita.stenroos@hotmail.fi
VastaaPoistatykkään sun blogissa muotijutuista, päivän asuista jne. päivää piristävä blogi :)
en kaipaa oikeastaan mitään lisää, samaa rataa jatkat ja olen iloinen :p
tykkään ihan hurjasti kuvapostauksista! ja musta on hurjan kiva lukea myös kaikkia sisustukseen liittyviä juttuja, etenkin videopostaukset siitä asunnon remontoinnista on pelastanu monta tylsää päivää! :) ja toki päivänasut on ihania!
VastaaPoistainspiraatiopostauksia enemmän! :) hih.
ann.va@hotmail.com
Jee! Huippu arvonta, sillä tuollainen rauta tulisi todella tarpeeseen!! Omistan sellaisen pienen piskuisen suoristimen, jonka toiminta on hieman kyseenalaista.. Sillä ei siis saa taiottua suoraa saati kiharaa. Ilmeisesti sen tarkoituksena on näyttää kivalle ja pienelle. :)
VastaaPoistaTämän takia pitäisi siis investoida johonkin hieman laadukkaampaan laitteeseen, jolla saisin tämän taipuisan pehkoni johonkin siedettävään kuosiin.
:)))
jonnakarolina@gmail.com
lempiaiheeni on ehdottomasti kaikki sun kuvailut, joissa kuvailet graffitteja. Rakastan itsekkin niitä ja niiden kuvailua.
VastaaPoistaMitä haluaisin lisää ?
Blogisi on monipuolinen joten mitä tässä voisi toivoa ? videopostaukset on kivoja mutta itse en ole sitä tyyppiä joka jaksaa ns. ruikuttaa, luen blogiasi vaikka et videota tekisikään.
-ronjae
ronjae@hotmail.fi
Moi Peeta! Löysin ihan vasta tän blogis ja oon kyllä tykkäilly :) Siun avautumisille elämästä on saanu repeillä :D Huippua kun tulee juttua vaikka oisit pahallakin tuulella, niihin on helppo samaistuakin! Lisäks joensuulaisena on mielenkiintosta lukee noita joensuu-postauksia :) Lisää just sellasia "arkipostauksia" ja kokkailujakin on hauska lukee.
VastaaPoistaelli.leppanen@edu.pkamk.fi
eikä, ihan paras arvonnan palkinto!
VastaaPoistaoon pitkää miettiny uuden raudan ostamista vanha taitaa olla lähemmäs 4 vuotta vanha ja repii ihan pirusti hiuksia, mutta en oo voinu heittää sitä vielä pellolle kun uutta en oo saanu.
lempipostauksia on ollu nyt "yksiö uusiksi" postaukset! mun mielestä kaikkea on sopivassa suhteessa: ruokaa, taidetta, vaatteita, liikuntaa:) ei tarvi mitään poistaa tai lisätä! kivaa kevättä sulle!(:
linskuuu1@gmail.com
Lempparijutskuja täällä on kaikki katutaidepostaukset, hienoja on! Ja lisää vois olla ihan kaikkea tasapuolisesti koska on niin hyvä blogi että huhhuh!
VastaaPoistaVanha suoristusrauta päättiki sanoa sopimuksensa irti ja tommonen vekotin näyttäis ihan jeessiltä! =)
jonnasdf@live.com
lempiaiheita on ehkä urheilujutut! ja myös ruokajutut ja myös ihan vaan asujutut on kivoja ja etenkin asustejutut. en todellakaan osaa päättää hei >:(
VastaaPoistaja sitten toivoisin lisää urheilujuttuja hehheh ne jotenkin kummasti aina motivoi liikkumaan itseänikin! jee
mari.makitalo@hotmail.com
Lempparijuttuja on asut ja Lulu ♥
VastaaPoistaVaikka kokkicornerii onki jo aika hyvin, nii sitä haluisin vieeelä enemmän!
emminda@hotmail.com
en ole bloglovinissa, joten empä voi tykätä tästä höh :(
VastaaPoistamutta siiiiis tykkään kaikista muotoiluun ja sisustukseen liittyvistä jutuista, sekä tietenkin asuista ja ylipäänsäkin kaikesta mistä kirjoittelet !
ja lisää ois kiva olla hmm vaikee sanoa, ehkä jotain ihan yleistä löpinää & fiilistelyä sisältäviä postauksia :D
inkeri.rasanen@gmail.com
Nimimerkki: Anni! :), s-posti anarrz@hotmail.fi
VastaaPoistaMahtavat ja voimakkaat mielipiteesi asioihin ovat mielenkiintoisia lukea. Oon seurannut blogiasi pitkään ja huomannut, että olet kasvanu ihmisenä tosi reilusti ajan saatossa!
Tykkään erityisen paljon söpöistä Lulu-kuvista ja piristävistä ja omaperäisistä asukokonaisuuksistasi! Lisäksi Peetan kokkicorner-postaukset ovat herkullisia jopa vain katsoa! :P
Toivoisinkin lisää kokkauspostauksia ja ihan tavallisia diibadaabaseliseli-postauksia, sillä et ole ihmisiä, jotka kirjoittavat vain "söin tänään nakkikeittoa ja käytin koiraani pissalla. Sitten tein kouluhommia ja menin lenkille. Eikait tässä muuta", vaan kirjoitat niin monipuolisesti, että sitä jaksaa lukea. (Tulipa taas fiksusti selitettyä. Tiedät varmaan kuitenkin mitä tarkoitan... :D) Ja mikä parasta, huumorintajusi on mahtava!
tykkään sun tyylistä, teidän kodin sisustuksesta ja koirasta! eli vähän kaikki tässä blogissa on mieleeni :) olet ihana!
VastaaPoistazarryy@hotmail.com
-Kerro että mitkä ovat lempiaiheitasi blogissani?
VastaaPoistaLempiaiheet on ehdottomasti kaikki muotiin liittyvät tapahtumat, joissa olet käynyt. Myös perus asupostaukset on miellyttävää katseltavaa ja luettavaa.
-Mitä haluaisit lisää?
Tätä toivotaan aina, mutta "päivä Peetan kanssa"-postaus olis jees, ehkä myös joku Mark vastaa-postaus. Myös koirasta voisit kertoa vähän jotain hauskoja faktoja ja tehdä ehkä siitä oman postauksensa :) Kaikki muotiin liittyvä on myös tervetullutta!
viiruzka@hotmail.com
Sun kirjoitustapa on tosi mukaansatempaava, aika monesta blogista katon vaan kuvat, mutta sun blogia tulee seurattua tarkemmin. Päivän asut on parasta.
VastaaPoistaLuonnonkihara kasa kaipais selvittelyä täälläkin!
sanna@iname.com
http://kattihukassa.blogspot.com/
elinampietila@gmail.com
VastaaPoistaTykkään kaikesta blogissasi, mutta erityisesti sisustus- ja tyylijutuista! :) Lisää vaan kaikkea, jatka samaan malliin :DDD
Saarawalden@hotmail.com
VastaaPoistaehdottomasti sun tyyli on ihan mahtava joten kuvia on kiva katsoa ja muutenki sun persoonallisuus tekee tästä blogista yhen lemppareista!(= enemmän olisikiva nähdä asukuvia ja kuulla vaan sun höpinöitä!=)
sulla on ihana blogi jatka samaan malliin!:))
Tykkään sun tyylistä, sisustuspostauksista ! Vaikutat tosi mukavalle ja energiselle tyypille muutenki :-)
VastaaPoistaLiikunnallisena ihmisenä oon tykänny myös liikuntapostauksista ja kaipailenkin niitä ;)
ruska_9@hotmail.com
fab666@hotmail.fi
VastaaPoistaMua kiinnostaa eniten kaikki päivän asut ja tarinat Helsingin yöstä hahaa! Liikuntajuttuja ois hauska lukea enemmänkin, niin ja matkustus-aiheisia mitä joskus oli!
Kivoimpii aiheita asut ja sitten kaikki tapahtumat! Sun blogin kautta saa kivan helposti tietää kaikista siisteistä tapahtumista.
VastaaPoista:-)
monanosoite@hotmail.fi
Tykkään eniten kaikista "erilaisista" postauksista. Ihan sun normipäivästä tai ajatuksista, sisustusjutuista. Sellaiset postaukset, jotka pyörivät kaikissa blogeissa (esim. Daniel wellington-kello kisa vai mikä olikaan) niitä on vaan tylsää lukea... Tiiätkö mitä tarkotan?
VastaaPoistaLisää siis näitä ihan normi postauksia! Sussa parasta ihan sun oma persoona ja ajatukset.
farahkadanati@msn.com
Mä tykkään eniten päivän asuista! Sulla on niin ihana tyyli, että asukuvia jaksaa aina katsella :)
VastaaPoistarjniem@utu.fi
tykkään melkeinpä kaikesta sun blogissa, koska sulla on niin mukava tyyli kirjottaa, mutta eniten nappaa päivän asut. ja muut pukeutumiseen ja tyyliin liittyvät. myös sisustuspostaukset kiinnostaa ja lulu <3
VastaaPoistaah mikä arvonta oikeesti, toivon niiiin että tää osuis kohdalle.
nellipeurasaari@hotmail.com
PS. tykkäsin tästä bloglovinissa =)
Tykkään ihan kaikesta mistä kirjottelet ja mitä kuvailet! Saat kaikista postauksista kivoja kun kirjotat hauskasti! Päivänasut ja kaikki kotiin liittyvät on mieluisinta luettavaa meikäläiselle!
VastaaPoistaSe remonttiprojekti oli ihan huippu, joten semmosia toki toivoisin lisää :---)
lillimoii@hotmail.com
Mulle on parasta blogissa mielipidepostaukset, ja ihan normi postaukset sun päivästä ja asusta. semmosta rehellistä meininkiä, siitä tykkään täällä sun blogissa, ja siks onkin yks lempiblogeistani tämä.
VastaaPoistaMutta nii, noita mielipidepostauksia sais olla enemmänkin! Vaikka tietty ymmärrän et varmasti jakaa mielipiteitä kovasti kun on lukijakuntaa tullu nii paljon lisää. Mutta pidä sama linja ni hyvä tulee!
-Ansku
anne_musch@hotmail.com
snanna.asikainen@gmail.com
VastaaPoistaEniten tykkään tän blogin semmosesta rennosta asenteesta ja monipuolisista jutuista. Jatkuvassa sisustuskuumeessa elävälle kaikki sisustusjutut on tietysti parhaita :)
Oma suoristusrauta hajosi muuton yhteydessä ja kauppaa on mahdottoman pitkä matka tietysti... Kelpais siis :D
Päivän asut ja liikunta jutut. enemmän mielestäni vois olla ruoka ohjeita.
VastaaPoistamonika.lindberg@edu.hel.fi
Tykkään sun tyylistä ja rakastan muotoilu ja sisustus postauksia!
VastaaPoistatoivoisin lisää videoita:))
camajeejee@hotmail.com
lemppariaiheita on ehdottomasti noi kaikki sisustukseen liittyvät, osaat mahtavasti kuvata etenkin ympäristöä. oon tainnut aiemminkin kehua että sulla on tosi ihana tapa kirjoittaa, sellainen omanlainen! :-D
VastaaPoistasisustusjuttuja ei mun mielestä voi koskaan olla liikaa, mutta mun mielestä tää blogi on niin sopiva combo kaikenlaisia juttuja sekaisin, siks tää on niin mielenkiintonen!
joo vissiin tosi hyödyllinen vastaus? :-D
jenna129@hotmail.com
Tykkään tästä monipuolisuudesta, on kiva ettei tää oo niin ennalta-arvattava!
VastaaPoistaOlis kiva nähä välillä vaikka jotain kollaasintynkää jutuista mistä tykkäät. Meinaan siis semmosia "nää jutut on kivoja tällä hetkellä"-tyylisiä hömppäjuttuja. Semmosta. :---) Niin ja inspiraatiopostauksia!
enya.honkanen@hotmail.com
m_ilka18@hotmail.com
VastaaPoistapäivänasut, video kodistasi ja ennenkaikkea kokonaisuus,monipuolisuus blogissasi on parhainta :--) !
ranskanbulldogistasi ois mukava saada lisää juttuja, kun meilläkin kotona sellanen on!
mun lemppareita on ainakin asut ja semmoset yleiset fiilistelyjutut jajaa kuvat kaikista siisteistä rakennuksista ja graffiteista ymsyms. lisää? apua en keksi, mutta toivottavasti muilla on hyviä ideoita :-)
VastaaPoistaIhana paketti! sisustusjuttuja on ollu tosi kiva lukea, saanu ittekki inspiraatiota. Postauksia omista suosikki vaatteista tai tyylin kulmakivistä olis kiva saada:)
VastaaPoistamaijja_n@hotmail.com
katri.hl@hotmail.com
VastaaPoistaMä vihaanvihaanvihaan yli kaiken kaikkee liikuntaa mutta jotenkin kummasti sun blogin urheilupostaukset on saanu mut kiinnostumaan aiheesta :D Damn you, girl! Kovasti oon myös tykkäilly asupostauksista ja jokaikisestä Lulun kuvasta, hih <3 Paljon kiinnostaa myös sun omat opiskelutyöt, niinkuin esim silloin ne postaukset siitä "porraspenkistä". Hienosti kuvailtu. Mutta siis aikalailla kaikkea noita kun tänne ilmestyleilee, olen very happy :)
Lemppareihin kuuluu ehdottomasti päivänasut ja kaikki kaupunkikuvailut! Ulkomailla asuessa iskee helposti ikävä Suomeen ja Stadiin niin kuvia on aina kiva katella! Asukokonaisuuksia ei ole koskaan liikaa kun sulla on niin ihania eli niitä ja jotain videopostauksia olisi kanssa kiva katella välillä! :-)
VastaaPoistajohanna.jarvinen(at)windowslive.com
Sun blogi on tällasena just täydellinen!Tykkään ehdottomasti siitä että joka postaus on jollain tapaa erilainen ja monipuolinen:) Tyylis on kans upea ja omaperäinen, Lulukin on niin lutunen:)
VastaaPoistahimsa@luukku.com
Mä tykkään päivänasupostauksista, koska sulla on söpö ja persoonallinen tyyli sekä postauksista joissa on ihan vaan tavallisia kuulumisia ja näkymisiä. Olisi kiva kuulla enemmän sun opiskeluista, itsekin kun samankaltaista alaa opiskelen :)
VastaaPoistaloadsofclothess@gmail.com
tttuuli@hotmail.com
VastaaPoistaSisustusaiheiset postaukset ovat parhautta! Tykkään tän blogin monipuolisuudesta ja tiuhasta postaustahdista =) Haluaisin nähdä ja lukea vaikka lempparipaikoistas Helsingissä ja vaikka pelkkiä randompostauksia. Myös jotain musaan liittyvää olis kiva lukea!
Lemppareitani ovat ihan tavalliset sun arjesta kertovat postaukset ja myös sisustuspostaukset on tosi mielenkiintoisia. Tykkään kyllä kaikesta mistä kirjoittelet, yksi lemppariblogejani! :) Lisää videopostauksia!
VastaaPoistapikkumyy17@gmail.com
-NIMIMERKKI: kiana (ei suostunu laittaan sitä tohon Open Id kohtaan)
saprukka@hotmail.com
VastaaPoistaTykkään erityisesti blogistasi, koska se on mielestäni oikein monipuolinen. Tapasi kirjoittaa on myös minun mieleeni :) Kuvat tuovat ilmettä.
Ja heeei, nyt mikä palkinto! Voi kun kerrankin arpaonni suosisi minua!
Sun koko blogi on kokonaisuudessaan niin hyvä, että vaikeen kysymyksen pistit :-D Tykkään esim. ruoka-, sisustus-, katutaide- ja "Peetalla on asiaa" -postauksista.
VastaaPoistaSellaset postaukset, joissa kerrot päivästäsi (oli ne sitten villeistä bileilloista tai hyvin arkisista tekemisistäsi) humoristisella otteella on ihania mahtavia. Niitä toivoisin lisää! :)
-Elina
pahavaanii(at)luukku.com
mariamellanen@windowslive.com
VastaaPoistamusta on ihanaa ku kirjotat nii luontevasti ja eri aiheista, niinku just sisustuksesta ja sit seuraava postaus voiki olla vaikka päivän asu! :) Ja oon vasta löytäny sun blogis ni en osaa vielä sanoo mitä voisi olla enemmän, muta jatka samaan malliin! :)
http://myhomehoods.blogspot.com/
Lempparijutut on kyl vaan ne, joissa kerrot omast päivist ja arjest ja sellasest perusolemisest. kans on iha mahtavaa ku kerrot mielipiteit eri asioist (ei sitä sitten tarkemmi voinu sanoo :D) tai ku vinkkailet juttui! Mua ainaki kiinnostaa et mikä kahvila on kiva ja mikä ei ja et mitkä kynsilakat pysyy kaikki arkipäivät ja mitkä ei, et niitä ehk toivoisin lisää! Sun blogis on just kivaa se monipuolisuus, et ei keskitytä vaa siihe et milt näytit tänää vaa kerrot myös milt sun kämppä näytti, milt sun koira näytti ja milt stadi näytti ja mitä kelasit näist jutuist (:
VastaaPoistaEniten tykkään nykyään sun sporttipostauksista! Jotenkin hirmuisen inspiroivia. :) Asujutut tietty kiinnostaa aina myös. Sulla on niin persoonallinen ote, että eipä ole valitettavaa nykyisessä sisällössä.
VastaaPoistajonna@student.uef.fi
oon ihan rakastunu kaikkiin noihin sun vaatteisiin ja yleensä asukuviin :) ois kiva jos tekisit joskus vaikka postauksen jossa esittelet sun kavereita ! se olis tosi mielenkiintoinen.
VastaaPoistainksu13@hotmail.com !
ehdottomasti yksi parhaimmista lukemistani blogeista ! toivottavasti onnetar suosis mua.
Lemppariaiheita sun blogissa mun mielestä on kaikki sisustusjutut sekä asukuvat. Tykkkään myös ns "Ruma on kaunista" postauksista sekä graffitikuvista. Haluaisin nähdä lisää kuvia sun arkipäivistäs!
VastaaPoista-Nelli
nelli.ahlroth@gmail.com
Tykkään ku esittelet vaatteitas ja kaikkia sisustusjuttuja, tosi kivaa!
VastaaPoistaYks postausidea mist tykkäisin olis sellane ''päiväni kuvina'' tyyppinen :)
ankku_1@hotmail.com
Rakastan ehdottomasti noita kaikenlaisia sisustus/muotoilujuttuja mitä täältä löytyy! Toki myös sun ihanaa olemusta on kiva katella kaikista kuvista :) Blogi muutenkin on just eikä melkeen täydellinen!
VastaaPoistaSisustusasiajuttuja ois kuitenkin kivaa nähdä myös enemmän :)
Pidän erityisen paljon kaikista sisustusjutuista, osaat kyllä hommasi! Ja yksiön kehittymistä oli tosi mielenkiintoista seurata.
VastaaPoistaSisustukseen liittyvistä aiheista en tunnu saavan tarpeekseni (oman kämpän muodonmuutos on vähän vaiheessa), joten mitä enemmän niitä tulee, niin sitä parempi! :)
pahka.sika@hotmail.com
Tykkään kuvapostauksista, sun valokuvat on lähes poikkeuksetta onnistuneita. Enenmmän myös ois kiva saada videopostauksia sun omasta elämästä, ne on aina mielenkiintosia.
VastaaPoista(Sähköposti löytyy profiilista)
Tykkään sun blogissa erityisesti kaikista postauksista, missä näkyy sun mahtavat asukokonaisuudet! Pukeudut ihanan piristävästi :) Myös ruokapostaukset on hauskoja ;)Lisää haluaisin ehkä videopostauksia, koska tykkään myös kuunnella sua :)
VastaaPoistassuve@hotmail.fi
Nyt oon tykänny tosi paljon yksiön muutoksesta, sitä oli mukava seurata. Ja päivän asut toimii aina. :)
VastaaPoistaPieniä sisustusvinkkejä ois kiva lukea jatkossakin.
Tykkään ihan mahottoman paljon sun asukokonaisuuksista! Muissa blogeissa jaksan innostua niistä aika vähän, mutta sun tyylissä vaan on sitä jotain. Kaikessa sisustukseen liittyvässäkin sulla on silmää, joten siihenkin aihepiiriin liittyvät postaukset on kivoja. Näiden lisäksi mun suosikkeja täällä sun blogissa on "Things i've seen today" -tyyliset postaukset, eli kaikki ne sekalaiset kuvat mitä tulet ottaneeksi päivän aikana kaikista hienoista asioista mihin ei yleensä kiinnitä mitään huomiota. Eli kaikkea tätä lisää! :)
VastaaPoistamiraniem@gmail.com
Lempiaiheita ovat sisustusjutut sekä asukuvat! Niitä siis lisää. Lisää voisi olla myös ruoka- ja liikuntapostauksia =).
VastaaPoistalenteri@hotmail.com
-Parhaita postauksia tässä sun blogissa on... no melkein kaikki! Erityisesti sun asut (koska ei oo sellasia tylsiä asuja saatika kuvia kuten monella muulla), Lulut, ruokajutut (koska vegeilen itsekin), kaikki asiajutut jnejnejne.
VastaaPoista-Lisää ruokaa! Reseptejä! Nam! Ja asuja tai vaikka jotain kauneus(hius)juttuja?
ami/whiskeykissed@hotmail.com
Sovitaan, että nimimerkkini on romchu (tulee koirani rommin nimestä ja pikatchusta sekoituksesta) ja s-posti viivisa@wippies.com
VastaaPoistaTuon kysymyksen voisi muotoilla hyvinkin se, mikä minua tässä blogissa miellyttää eniten. Olen saanut kuulla monen monelta ihmiseltä sitä marinaa blogeista "että ne antaa väärän kuvan nuorille lukioille elämästä ja näyttävät elämänlaadun paranevan vain tavaroiden ostamisella, näyttävät väärää elämäntapaa jne." Musta on ilahduttavaa, että olen löytänyt tämän blogin, sut, koska musta on upee nähdä sellainen niin "henkilökohtainen" blogi (esimerkiksi se sun kuvakriisi yhdessä aiheessa jotenkin sai omatkin tunteen pintaan, koska mulla on täsmälleen sama tilanne), suhun voi samaistua. Sellainen elämänläheinen blogi!
Mitkä aiheet mua kiinnostaa sitten eniten, no ei mikään erityisesti kyllä ärsytäkkään tai jää lukematta, mutta oon innoissani noista sun opiskeluun/ammattiin liittyvistä jutuista, koska on kiva nähdä sun tyylis ja kuinka se on edennyt vuosien varrella. Toisekseen ne kuvapostaukset jossa oot saanut Helsingistä niin kauniin ja karhean tyylikkään ja mä keski-suomalaisena nään nykyään sen paikan ihan erilaisena! Ja hei, tottakai, myös kuntoiluun ja "edes vähän"-tavoitekroppaan pääseminen. Voisin erilaisia pieniä asioita helposti luetella tähän, mitkä ovat minua eniten kiinnostaneet! Kuitenkin tahdon tarkentaa, että minulle nuo kuvat ovat henkilökohtaisesti kiva lisä tekstiin, sulta löytyy tosi paljon hyvää tekstiä jota mielellään lukee.
En välttämättä halua mitään "lisää" sillä minusta kaikkea mikä minua kiinnostaa tulee päivittäisissä postauksissa ilmi. Tai no on mulla yksi, sua kuuntelen mielelläni enemmänkin videon kautta!
Tästä tuli ihan liian pitkä selitys, päästin sana-arkkuni valloilleen, sori. :(
Hei jätätkö tuon minun ekan kommentin julkaisematta, ettei tuu kahtena kappaleena, koska siitä ekasta jäi sähköposti uupumaan ja ilmeisesti se täytyi olla tässä mukana, että pääsi osallistumaan! Olen taas niin tumpelo! :-D
VastaaPoistaLempiaiheita blogissasi on kaikki muotoiluun liittyvät jutut, mutta postaukset sun tyylistä on myös ihania!
Ja enemmän juttuja sun opiskeluista ja niistä projekteista, musta sun ala on niin mielenkiintoinen, että siitä lukisi mieluusti lisää :-)
Ja oioi, toivottavasti voittaisin, minun suoristusrautani on ostettu joskus vuonna -06 tai -07, joten se on oikeasti kirjaimellisesti käytetty ihan loppuun :-DD vois olla korkee aika vaihtaa uuteen.
mmaija92@gmail.com
Vaate- ja sisustusjutut on lemppareita, niitä siis lisää :)
VastaaPoistaJa päivä Peetan kanssa -postaus ois kiva!
joneliala@hotmail.com
veera.alanen@gmail.com
VastaaPoistaSun blogissas tykkään eniten hmm.. Asukuvista aah rakastan sun tyylii x) plus niistä sisutusvideoista ja kuvista yms. ne on ihan super kivoja seurattavia!! Varsinki se kun remppaat sitä yksiötä, niin sen valmistumista on tosi kivaa seurata! Hyvää jälkeä!
Lisää kaipaisin hmm.. Videoita!! Niitä on aina kiva katella ja on mukavaa ku joku on nähny vaivaa :)
jeemsuu@hotmail.com
VastaaPoistaLemppareita on asupostaukset ja kaikennäköset sisutusjutut :)
Lisää vois olla mikä ois oikee sana maisema ja muita ulkokuvia :D ennen niitä oli paljon enemmän ja ne oli huippuja !
mieleisimmät postaukset on sisustuspostaukset! :) ja en osaa sanoo et mitä lisää kun on muutenkin sopivasti kaikkee.
VastaaPoistaiscreamnow@gmail.com
Sisustus kiinnostaa itseäni eniten ja kun se on maustettu sun mahtavalla tyylillä ja tavalla kirjoittaa niin piti selata läpi kaikki mitä oot koskaan kirjoittanu :) Eli jatka samaan malliin! Suoristimen tahtoisin koska en köyhänä opiskelijan sellaista omista :(
VastaaPoistajohanna.ojala2@gmail.com
eveliina.komonen@hotmail.com
VastaaPoistatykkään eniten päivänasuist koska sun tyylis on niiiin kiva! ja toivoisin lisää videopostauksii :)
Sisustusjutut on oman listani kärjessä :) Varsinkin toi sun videon muodossa tehty sarja osu ja uppos!
VastaaPoistaHuikee arvonta!
rrrous
roosa.arela(at)gmail.com
-Kerro että mitkä ovat lempiaiheitasi blogissani? -asut ja sisustushommelit!
VastaaPoista-Mitä haluaisit lisää? -ei oikeestaan mitään lisättävää :)
oilona@hotmail.com
Ooo suoristusraudalle olis kyllä käyttöä!!
VastaaPoistaHmm mun mielestä parasta täs sun blogissa on tän monipuolisuus, ku täs ei oo pelkkästään jotain kuvia et mitä h&m rättejä oot tänään ostanu mitä useimmat blogit on täynnä vaan rakastan kaikkia niitä sisustus postauksia ja ne on kaikista parhaita ku oot näyttäny jotain mitä oot ite tehny siel koulussa nii niitä vois olla lisää :) ja myös sun asukuvista saa tosi paljon inspiraatioo omaan pukeutumiseen! Jaaa hmm ne on kans kivoja ne mis vaan kerrot mitä oot tehny tänää vaik et ois tehnykkää mitään erikoista ja sellaset päivä kanssani postaukset on kivoja :)
Ja videopostauksia lisää!! :)
jjohannna@luukku.com
tykkään kaikista sun postauksista :--D varsinkin sisustusaiheet on mielenkiintoisia, kun en ennen oo ees ollut mikään sisustusihminen ni nyt on alkanut kiinnostaa kiitos sinun!!!
VastaaPoistaeeedth@hotmail.com
ps. ihana ihana blogi ! :D
maria.rantaniemi@hotmail.com
VastaaPoistatykkään erityisesti kaikista sun sisustusjutuisa :---)
Sisustusjutut on ehdottomasti parhaita, niitä ei pahemmin näy muissa blogeissa mitä seuraan :)
VastaaPoistaVideoita olis kiva nähä lisää !
ssolja@netti.fi
Tykkäilen blogissasi paljon asupostauksistasi, sekä sisustusjutuista! Vielä enemmän voisikin olla noita sisustus- ja koti postauksia. :)
VastaaPoistaItseasiassa kaikkea sun kirjoittamaa on huippu lukea, mutta kyllä ne päivän asut sijoittuu parhaimmistoon!
VastaaPoistaIhana arvonta muuten, nimim. astuin juuri oman suoristusrautani päälle ja se napsahti poikki.......
heidi.piiroinen@wippies.com
Mun lemppareita on kaikki sisustuspostaukset !
VastaaPoistapetra_vartiainen3@hotmail.com
viivyy92@hotmail.com
VastaaPoistapäivänasut ja muut vaatejutut on kivoja,sillä sun tyyli on mun silmään aivan huippu,sitä kautta saa ideoita omaankin tyylin. :) hmmm enempi ehkä saisi ollaaaa.... entiedä! itse en niin videoista välitä niin vaikkapa enempi nyt kun kevät tulee niin kivoja värikkäitä kuvia :-DD haha oon huono keksimään
Tykkään kaikista sisustus ja muotoiluaiheisista jutuista, asukuvat inspaa tietty myös. ;) Eli niitä vaan paljo! ja ruoka aiheisia juttuja vois olla vaikka enemmänkin.
VastaaPoistak.vaatainen@gmail.com
Hmm, lemppariaiheita.. Asukuvia sulta on aina kiva nähdä, koska sun tyyli on piristävän persoonallinen! Ja rakastan sun hiuksia, rakastan sitä otsatukkakampausasiaa jonka teit sun vanhoilla hiuksilla! (uudetkin on toki mahtavat!)
VastaaPoistaLisäks on piristävää lukea sisustusjuttuja, se kun näyttää olevan sun juttusi :)
Empä tiedä mitään lisättävää, jatka samaan malliin :-)
jei! pakko sanoa että blogin parasta antia ovat olleet sun mahtavat ja samastuttavat avautumisstoorit millon mistäkin :--D toki muukin sisältö kiinnostaa, erityisesti inspiroivat asut!
VastaaPoistatäällä on kyllä kaikkee ihan riittämiin ollu mun mielestä! jos jotain pitäs pyytää lisää niin hmm just jotain kauneusjuttua? :--)
ps. tykkäsin myös bloglovinissa tästä!
snanimoi@gmail.com
oikeastaan pidän kaikista postauksista, sun kirjotustyylis on jotenki piristävä ja kuvaat hienosti. C: mut kai noi päivän asu & sisustuspostaukset (+ ne missä kerrot ihan vaa sun päivästä) vois tällee erikseen mainita. :D eli jatka vaan samaan malliin. (:
VastaaPoistafrrankii@hotmail.com
Jee osallistun, tykätty on!
VastaaPoistaLempiaiheita on sisustusjutut, yleiset löpinät, kannanotot/pohdiskelut (esim. tuo ekomuotijuttu pari päivää sit), kahvila- ja kauppavinkit, en tiiä, kaikenlaiset jutut. Lisää tuollasia remppaprojekteja vois tulla hehe! :-D
milla.gronman@hotmail.fi
VastaaPoistamun lempijuttuja on sun päivittäiset tekemiset ja postaukset jossa kerrot sun omista mielenkiinnonkohteista ja mielipiteistä. Mielipide postauksia ois kiva lukea lisää :)
Muotia muotia eli asukuvat rocks!
VastaaPoistadenimdrops@gmail.com
Eniten tykkään sisustusaiheisista jutuista ja sun tyylijututkin iskee kyllä ihan kympillä! Lisää ihan arkipäiväisiä rötväilykuvia yms ois kiva nähdä:--)
VastaaPoistaelnooli@gmail.com
Kaikki sisustukseen ja muotiin liittyvät jutut on aina tosi mielenkiintoisia. Lisäksi erillaiset esittelyt esimerkiksi postauksesi Helsingin sisustus liikkeistä oli mielenkiintoinen (: tosi kiva ja monipuolinen blogi sulla noin muutenkin!
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com
CNB:ssä iskee täysillä sun tyyli! Eli kaikki päivän asut on tosi jees, samoin kaikki sisustukseen liittyvät jutut. Opiskelujutuista ja -proggiksista olis kiva saada lisää juttua, tykkäisin.
VastaaPoistaJos jotain viel uskaltaisin toivoo, niin fiilistelyjuttuja just muodista, sisustuksesta tai ihan vaan vaikka kevätfiilistelyä. Sulla on kuitenkin hirrrmu hyviä kuvia, niin olis kiva kun kuvaisit (mikäli vaan ehdit) enemmänki sun arkee ja tekemisiä:-) Oot ihana, keep going (ja anna mulle toi suokkari)!!!
t: mielistelytoimiiaina(hopefully)
matlena@live.fi
ps. haha tykkään kyllä oikeesti hurjan paljon sun blogistas, en sano vaan ton suoristusraudan takia!
Meikän mielestä kaikki ruokahommat ja sisustusjutut sekä vaatehankinnat on tosi jees sun blogissa. Niistä aina nappailee itelleki jotai inspistä.
VastaaPoistaKoko blogi on niin loistava, että vaikia sanoa jotai parhainta täsä :D
Mukavaa kevättä!
:)
janina-juutinen@hotmail.com
siniedit@gmail.com
VastaaPoistaLemppareita on ruokajutut ja sisustusjutskat! Ja tottakai ylisöpöt löpinät = D
Lisää en kummosemmmin kaipaile mutta videot on kivoja!
Tykkään hirmusesti sun päivän asuista ja sisustuspostauksista! Saa tosi paljon inspiraatiota. Lisää voisi olla semmosia höpöhöpö-postauksia päivän kulusta. Joskus olis myöskin hauska lukea päivää Peetan kanssa!
VastaaPoistaniina43@hotmail.com
Voi että, sun blogi vaan on kokonaisuudessaan niin mahtava paketti. Kaikki sisustusjutut, treenihommelit, sun valokuvat, komistus Mark, asukuvat ja kaikki liibalaaba pölinätkin on ihan parhaita.
VastaaPoistaJos jotain kaipaisi lisää, niin suurena Lulu-fanina voisin katsoa vaikka joka päivä kuvia siitä. Ja videopostauksiakin olisi kiva nähdä useammin!
-Edde
eddenmese@hotmail.com
oikeastaan kaikki sun blogissa iskee! sun tyyli on ihana (ja inspiroiva!), tykkään ihan hirmusesti sun sisustus- ja muotoilujutuista ja sun ottamat kuvat on aina hienoja (etenkin kaikki katutaidekuvat kalliosta, ah!) :-) ja sulle sopii huulipuna kuin nenä päähän ;-) sekä olet erittäin kaunis ja tyylikäs!
VastaaPoistaenemmän olisi kiva nähdä ehkä videoita, koska sulla on tosi kiva ääni ja vaikutat todella mukavalta ja persoonalliselta tyypiltä, joten sun puhetta olisi kiva kuunnella muutenkin kuin noiden remonttivideoiden yhteydessä! muuten kaikki on kyllä erittäin kohdallaan, joten jatka samaan malliin vaan! :-)
ssugar@windowslive.com
Tykkäilen kaikista tapahtumapostauksista,joissa oot millon missäkin tapahtumassa ollut.Sisustuspostaukset kanssa ihan tosi kivoja,ku tein kämppä on niin ihanan näkönen,sekä kaikki graffitikuvat on kivaa piristettä,ku täällä peräkylässä ei semmosia paljoa näy. ja ostokset tottakai!
VastaaPoistaLissää vois olla,totanoin,no ainakin semmonen koko päivän tekemiset kuvakuvalta ois kiva postaus,mut muuta en nyt keksikkää.:D
Ihania ja tarpeellisia tännepäin ainankin nuo palkinnot on! Kelpais uus suoristin,kun sisko sen aina varastaa ja se on muutenkin hyvinhyvin huono ja ois kiva kokeilla tota essien kynsilakkaan,että onko se oikeesti hintansa arvonen,enne ku ite uskallan omalla rahalla ostaa.:D
roosa.laitinen@hotmail.com
Blogisi on virkistävällä tapaa erilainen kuin useat muut blogit. Tyylisi on hauskan persoonallinen ja se näkyy myös sisustuspostauksissa, jotka ovat yksi lempparijutuistani. Päivän asut ovat aina kiinnostavia ja raikkaita. Tunnelmakuvat ja koulujutuista kertominen ovat myös kiva lisä.
VastaaPoistase yks remppa- ja sisustusprojekti oli tosi mielenkiintonen, sellasia olisi kiva nähdä täällä myöhemminkin! myös asu- ja kuntoilu- ja ruokajutut on huippuja, jääköhän sitä muita kategorioita enää jälellekään... :---D
VastaaPoistanipsulintu@hotmail.com
erityisesti kiinnostaa kaikki sisustukseen liittyvät postaukset :)
VastaaPoistatykkään kans monipuolisuudesta eli mitään lisää en oikeastaan kaipaa, paitsi videopostauksen tai parin!
kuikansulka@hotmail.com
oona@hotmail.fi
VastaaPoistatäällä on melki kaikki aiheet lemppareita! ehkä ykkösenä kumminki kaikki valokuvauspostaukset ja sisustusjutut, eli lisää kivoja valokuvia (niitä ei ikinä voi olla liikaa!)
Luen mieluiten blogistasi asupostauksia ja sisustusjuttuja. Olis kiva ehkä lukea Markin tyylistä joskus!
VastaaPoistano sisustushommelit kiinnostaa ja asut. kaikki desing-jutut on myös jees ja kauppaesittelyt jne. ( :
VastaaPoistano ruokaohjeita voi toki olla enemmän ja ruokapaikkavinkkejä. : D
mirjam_88 @ netti.fi
Arkiset kuvapostaukset on kivoimpia!
VastaaPoistaKatukuvat ja peruspölinät on mun lemppareita.
VastaaPoistaasta.elijoki@gmail.com
tykkään blogisi monipuolisuudesta! en oikein osaa sanoa mitä haluaisin nähdä lisää. annum_@hotmail.com
VastaaPoistaLemppariaiheitani ovat asupostaukset ja sitten sellaiset arkipostaukset. Tykkään blogistasi, koska se on niin monipuolinen. En mä kaipaa mitään lisää, kun kaikkee on jo!
VastaaPoistaKivoimpia juttuja on yleensä kaikki randomkuvat, erityisesti tykkäsin kaikista kalasatamakuvista ja no lulu on kans ihana !
VastaaPoistaEnemmän voisi olla sisustusjuttuja, vaikka niitä nyt on paljon ollutki mutta ne on kyllä aina niin kivoja :)
adele.julia@hotmail.com
Sisustusaiheiset jutut on aina kivoja, ja niitä tietysti aina jaksaa lukea lisääkin! Ja kaikki hienot valokuvat on aina kivoja :-)
VastaaPoistakamelimeli(at)gmail.com
Sisustusjutut on parhaita, oot vaan oikeesti aika helkkarin taitava siinä lajissa ja rakastan sun omaa sisustusmakuakin! Niitä siis lissää! Se yksiön muutos -sarja esim. oli aivan mahtava, ei tämmöstä oo ennen nähty missään!! Tykkään mää kyllä muistaki jutuista, esim. mielipideteksteistä, musta on kiva lukea oikeasti fiksun ihmisen blogia, joka ei oo mikään pintaliitäjä :). Päivänasujaki on kyllä kiva katella vastapainoksi, eihän sitä nyt jaksa semmosta pelkkää tilitysblogia kuiteskaan lukea :D jehjeh kiva arvontapalkinto kyllä :)
VastaaPoistajohanna_kuoppala@msn.com
loljokuiiris@hotmail.fi
VastaaPoistaHmm, tykkään kyllä kaikista sun postauksista. Eniten mua kuitenkin kiinnostaa ne vaatelainaamojutut, mitä kaikkea jännää sieltäkin voi löytyä!
Enemmän lisää.. Kuvia susta ja sun kavereista, ja siitä kun pidätte hauskaa yhdessä! :)
Peukut pystyyn, vanha suoristusrauta ottaa yhä aurinkoa tuolla meidän parvekkeella..
Lempiaiheita blogissa on ehdottomasti ihan tavalliset päivän asu ja sisustuspostaukset! hyvät kuvat tekevät niistä aina kivaa silmälle! =)
VastaaPoistaenemmän blogissa voisi olla videoita, tykkään katsella videolta melkein mitä vaan:D
sonja.nieminen@hotmail.fi
iltsurb@hotmail.com
VastaaPoistaFiilaan eniten sun päivänasuja ja ruokien ohjeista! Sistuspostaukset on myös tullu ajankohtasiks ku tässä aletaan olemassa muuttamaan omaan kämppää!
Olis kiva nähdä lisää niitä reeni-ja ruokavaliojuttuja. Olis kiva tietää miten sulta on lähteny niin paljon painoa pois ja miten pidät sen poissa.
Tykätty! Voi että kun olis poikaa tollanen rauta tässä huushollissa.....
VastaaPoistaMutta siis eniten tykkään sun blogissa vaateaiheisista postauksista, mutta tykkäisin lukee enemmän esim. mitkä on sun tyylin kulmakiviä yms. :) Olis myös tosi kiva lukee enemmänkin noita lifestyle-postauksia, ja video-, musiikki-ja päiväni kuvina-postaukset ois kans hauskaa vaihtelua!
Miia
miian_96@hotmail.com
Tykkään hirveesti kaikista postauksista koska niissä on paljon hyvä laatuisia kuvia ja sopivasti tekstiä ! Asukuvat on toki aina kivoja myös ! Lisää toivoisin sellaisia päivä postauksia ja videotakin ois kiva välillä nähdä (:
VastaaPoista(mulla ei ees ole suoristusrautaa :DD joten sellanen ois ihan jees)
EnnniM@gmail.com
lemppareit on sisustusjutut, tykkään myös sun kuvista ja asuista. ja nyt sitä asunnon kunnostusta on ollu tosi kiva seurata. ja sit tykkään myös niistä enemmän kantaaottavista ja "tärkeemmistä" postauksista.
VastaaPoistaja lisää luluu :---)
alinasyrja@hotmail.com
Voi miten kiva arvonta!
VastaaPoistaTykkään sun blogissa kaikista kotiin ja sisustukseen liittyvästä, esim se videosarja yksiön uudistamisesta on ollu tosi jees ja mielenkiintonen seurata! Vaatejutuista tykkään kyl myös. Ylipäätään koko blogi on tosi mukavaa seurattavaa ku kirjotat rennon rempseesti ja kuvat on aina iloa silmälle!
Jos pitää sanoo jotain mitä haluun lisää, ni kuvia ihanasta Lulusta! :D
deyn@netti.fi
Lempiaiheita on kaupunkikuvailut, asut, kokkicorneri sekä muotoilu- ja sisustusjutut. Tykkään myös hirveesti sellasista postauksista missä ei välttämättä oo mitään suurempaa ideaa, vaan missä kerrot vaan sun päivästä ja tekemisistä. Lisää toivoisin sitä "ruma on kaunista" -settiä JA KALLIOTA!!! Myös kokkicornereita ja sisustusta ja muotoilua :)
VastaaPoistaSuoristusrauta ois niin jees, huomasin just pari päivää sitte että omasta on johto paskana!
jaskajaska-@hotmail.com
kristalliprinsessa03@hotmail.com
VastaaPoistaLempparijuttuja on aina yleiset kuulumiset ja sisustusjutut.
Lisää vois olla päivänasuja, ja myöskin niitä sisustusjuttuja. Esim. sellasia idea ja vinkkipostailuja sisustukseen liittyen. :)
vilmakun@hotmail.com
VastaaPoistaEn oo vielä kovin kauaa lukenu sun blogia säännöllisesti, mutta sisustusjutut kiinnostaa älyttömästi, niitä ei ihan joka blogista kovin paljoa löydy. :) Siispä juuri niitä toivoisinkin vielä entistä enemmän!
Sisustusta lisää, ja pakko todeta, etten mä ainakaan ole vielä onnistunut kyllästymään sun päivän asuihin! Miljöökuvat, rappio ja graffitit toimii kanssa ku nyrkki silmässä.
VastaaPoista- J
xhoodrats@gmail.com
Parhaita postauksia on ollu nyt ne, missä remppasitte ja sisustitte sen sun kaverin kämpän. Aloin kirjoittaa myös, että tykkään siitä ja siitä, mutta parempi varmaan vaan sanoa, että tykkään tästä blogista, koska kirjoitat niin monipuolisesti etkä mee massan mukana. Kiitti! :)
VastaaPoistaVideopostauksia vaan lisää!
rema-91@hotmail.com
Tykkään erityisesti sun sisustuspostauksista. Tässä blogissa toimii kyllä kaikki hyvin! Kirjotat myös todella mielenkiintoisesti .
VastaaPoistatiia.vira@hotmail.com
eekka93@hotmail.com
VastaaPoistaSisustusaiheiset postaukset on ihan loistavia, mutta kyllä tää blogi ihan kokonaisuudessaan on paras!
Ja ehkä lisää kaipailisin vlogeja, tai ihan vaan sun ihaniin vaatteisiin painottuvia juttuja. :)
Mä tykkään tosi paljon näistä asukuvista ja muista tyylijutuista, ja toi pohdiskelu muodin eettisyydestä oli mahtava!! ja sait mut taannoin kiinnostumaan vaatelainaamostakin :D
VastaaPoistamut ehdottomasti lemppareita on myös sisustusjutut! ja niistä tulikin mieleen et myöskin se listaus helsingin parhaista sisustuskaupoista oli jeees
mun mielestä jatka vaan samaan malliin! en saa keksittyä mitään lisättävää :--)
netuuuw@hotmail.com
Oikeestaan tykkään kaikesta sun blogissa mutta tietenkin jos pitää nostaa yksi esille, niin tyyli postaukset:) Lisää voisin toivoa vaikka kirjoitusta jostakin sinulle tärkeästä asiasta/aiheesta syvällisemmin:)
VastaaPoistaNimimerkki: aakoo
anna.komu@luukku.com
marjovain@hotmail.com
VastaaPoistapäivänasut on huippiksia! ja videot!
lisää videoita ja sisustus-juttuja!
: ))
Muotoilu, sisustus ja tyyli jutut kiinnostaa todella paljon! :)
VastaaPoistaHihii..ihanaa et on tämmönen kilpailu!
mmape9@hotmail.com
Ja voin kertoa että suoristusrauta on MMMMAHTAVA!
VastaaPoistathulikaa@hotmail.com
VastaaPoistaNimimerkki: Tuuli (omaperäistä:))
Mä tykkään tosipaljon sun kuvista, jotka on otettu graffiteista ja
tykkään myös sun 'lifestyle' ja sistustun postauksista!
Toivoisin enemmän meikki postauksia ja kokkailu vinkkejä :)
Luen aina mielelläni kaikki sun postaukset ja oonkin aina innoissani kun huomaan, että oot laittanut uutta postausta tulemaan ! Mieluisimpia juttuja on kuitenkin sisustuspostaukset, saan sulta niin paljon inspiraatiota oman pienen koppini sisustamiseen, kiitos siis siitä ! Toivoisin lisää videopostauksia ainakin, vaikka en yleensä videopostauksista välitäkään, mutta sun videoita on aina ollut ilo katsella, oot herttanen ! :)
VastaaPoistaiina.heilala@hotmail.com
Hmm... Jaa että mistähän tykkäisin eniten.
VastaaPoistaNo tullee nyt ainaki mieleen se pinje-postaus! Se oli kiva. Mutta muuten toivoisin, että jatkaisit aika samaan malliin. Sisustusjuttuja ois tosin kiva lukea vähän eri tyylisistä aiheistakin. Tai vaikka jotain tuntemiesi ihmisten kämppäesittelyjä tms.
Ja kunhan vaan kaiken kirjottaisit tulevaisuudessa samalla hyvällä asenteella ja kivalla fiiliksellä, nii minä ainakin pysyn lukijana :)
Ai nii, lempiasioistani vaatteista ja ruuasta saa tietty aina blogauttaa!
Nii joo ja se mun sähkäri vissii oli kans iha jees jutska, täs tullee:
homssu_93@hotmail.com
retusorsa@hotmail.com
VastaaPoistaRakastan oikeesti sun blogia!!! Joka päivä mun on suunnilleen pakko mennä tunnin välein käydä kattoo koneelta tai kännykältä onks sul uusii postauksii ja vaik ei olis alan sit siin lukee niitä vanhoi!:D Sul on oma tyyli ja oot tosi persoonallinen, joka tekee täst blogista jotenkin mielenkiintosemman, kun muut blogit. Sun postauksii on kiva lukee, koska ne ei tunnu sellaselt toistuvalt mitä yleensä kaikissa blogeissa on. Sun ansiosta myöskin oot saanu mut kiinnostumaan designista ((: vaikeet sanoo mitkä sun blogin aiheist on parhaimpia kosk oot yksinkertaisesti vaan kokonaan mahtava! eli mun mielest kaikki postaukset on täysin ihania! Jatka samaan malliin tekemällä ihani postauksia (:
Lempiaiheita on sisustusjutut, se Nooran kämpän tuunailu on ihan parhautta! Ja sun siskonki kotia oli kiva nähdä ja teidän omaaki, kun teillä on kaikkee kivaa sälää! :D
VastaaPoistaEmmä erityisesti haluais mitään lisää, musta sulla on just hyvin kaikkia erilaisia postauksia, vaihtelevia ja tuoreita juttuja, jotka erottuu edukseen :)
lindamarial@hotmail.com
Sun blogi on niin värikäs ja tykkään ottamistasi kuvista paljon! :) Sisustusaiheiset postaukset on ehkä eniten mieleen!
VastaaPoistaJonna_993@hotmail.com
Pidän tavastasi kirjoittaa ja asuistasi. Eniten tykkään katutaiteesta otetuista kuvista, natsaa. Enemmän jos olis sellasia niin olis mitä mainionta! :)
VastaaPoistaBloglovinin kautta seuraan, mutta en tässä puhelimella dataillessani näe missään sitä Like-nappia..
bbetsku@hotmail.com
-Bettina
Eniten tykkään tavastasi kirjoittaa, siitä että sulla on sellanen persoonallinen ote koko blogin suhteen! sitten asukuvat, sisustusjutut ovat myös mieleen. Ois huippua jos löytyis enemmän katutaiteesta napattuja otoksia, niistä pidän kovasti! :)
VastaaPoistaBloglovinin kautta seurailen mutten puhelimella datatessani löydä sitä Like-nappia..
bbetsku@hotmail.com
-Bettina
Lempiaiheita ehdottomasti asupostaukset ! Niistä kivasti inpistä omaan pukeutumiseen :)
VastaaPoistaLisää videoita, ne on ihan mahtavia !
Eniten mieleeni on katumuotiin ja muotoiluun liittyvistä asioista postaaminen. Niitä et voi käsitellä minusta liikaa. Videopostauksista en suuremmiten perusta, usein jäävät katsomatta, vaikka ovatkin kyllä hyviä, jos tulee katsottua.
VastaaPoistaHIeno palkinto, olen ehdottomasti mukana.
Eniten tykkään päivän asuista ja ns. arkijutuista. :)
VastaaPoistaJa kuten näköjään moni muukin, niin myös mä kaipailisin videopostauksia.
dessiina@suomi24.fi
Tykkään eniten kaikista sisustus jutuista ja kans ku kuvaat helsingistä kaikkia siistejä paikkoja! :) enemmän vois olla videoita koska neki on tosi kivoja. moikkelismoo@gmail.com
VastaaPoistaKokonaisuus on mahtava, en osaa eritellä mistä erityisesti tykkään.
VastaaPoistaIhana arvonta, Kaikkia noita tarvitsisin varsinkin suoristusrautaa, kun entinen sanoi sopimuksensa irti juuri viime viikolla 8(
-päivi-
Hey jey! Lempijuttuja on ehdottomasti kaikki sisustusjutut! Varsinkin kun niitä ei kovin monissa muissa blogeissa ole. Ja enemmän voisi ollaa ehkä hmm no vaikka kaikkee mutta asuja! Ja ruokapostauksia! 8)
VastaaPoistaLempiaiheita ovat sisustus! ja kaiken kukkuraksi sä haltsaat sen hyvin ellei täydellisesti :)
VastaaPoistaSe kämpän laitto oli aivan mahtava projekti seurata.
Kerran laitoit helsingin mahtavat kaupat ja seuraavana päivänä kulkin lista ojossa pitkin punavuorta ja kävelin ympäri ämpäri läpi monet missä en ollut käynyt. Suurempia ostoksia en tehnyt, mutta varmasti palaan niihin vielä :) muutama kauppa jäi käymättä eli tekemistäkin vielä on ;)
Sisustusjuttuja lisää, omia projekteja ym. kivaa :)
hessupahessu(a)hotmail.com
tykkään sisustus- ja stailausasioista! varsinkin postaus, jossa esittelit kuvien muodossa nooran ostoksia, oli huippu. oisin voinut napata lähes kaikki omaan kotiini:) jeww_@hotmail.com
VastaaPoistaTykkään ehdottomasti eniten sisustusjutuista :) Ja nyt on kiva kun liikuntajuttujakin on vähän tullut, eli niitä kai sitten toivoisin lisää :) Mut sulla on kyllä kivan erilainen blogi!
VastaaPoistassini85(a)hotmail.com
eva.saukko@gmail.com
VastaaPoistaParasta antia ovat tietenkin päivänasut ja kaikki sellaset randomit kuvat :--) sä osaat ottaa niin kivoja kuvia että niitä on aina kiva kattoa plus että mulla on sun ihania kangaskasseja :P ei mitään lisättävää oikeestaan, jatka samaan malliin ü
Harvoin osallistun arvontoihin,mutta jospa tällä kertaa onni niinsanotusti potkasis vaikka :D
lempiaiheita on sisustusjutut! ne inspiroi itteeki ihan törkeesti!
VastaaPoistalisää vois olla videoita ja partykuvii! haha ;D ois kiva :>
suvv_@hotmail.com
Lemppariaiheet sun blogissas on ehottomasti sisustusjutut! Aih että! Ihan mieletöntä oli, kun sisustit sun kaveris asunnon. Sitä oli kiva seurata!!
VastaaPoistaJa mielestäni sisustusaiheisia postauksia ei oo koskaan liikaa ;>
- Myy
mhv@hotmail.fi
Videosarja yksiön muutoksesta, oli ja on mahtava! Päivän asut ovat myös kovasti mieleeni. :)
VastaaPoistaKaikkea lisää sopivassa suhteessa, oot mahtava! :)
cambe96@gmail.com
snoukkaapina@hotmail.com
VastaaPoistamä tykkään eniten ihan noista peruspäivänmeno jutuista :D eli no siis noi lifestyle jutskut ja muut sellaset. Ja kuvia on paljon ja se on hyvä!
Muttamutta hmm lisää voisi olla vaika lisää erilaisia sisustusjuttuja, niinkun ihan erityylisistä sisustuksista :--)
lempijuttuja on ehdottomasti sun asut! =) myös sisustusjuttuja on kiva lueskella! ja niitä molempiahan sun blogista kyl löytyy kiitettävästi!
VastaaPoistammemde@hotmail.com
Haa tommonen vois olla hyvä kun en omista muuta kun minisuoristusraudan :D
VastaaPoistaTykkään tässä blogissa katutaidekuvista, sisustusjutuista, sun koulujutuista ja päivän asuista. Ja liikuntakokemuksia on myös hauska lukea. Eli kokonaisuutenaan taitaa olla aika mahti pakkaus tää blogi. Jatka samaan malliin!
inka@minaitte.net
tykkään sun blogista ihan kokonaisuudessaan, kaikki jutut täydentää toisiaan. eniten varmaan kiinnostaa sisustusjutut ja sellaiset yleiset hengailu/fiilistelypostaukset. asun samalla suunnalla niin on kiva katsoa tuttuja maisemia ehkä uusista kulmista.
VastaaPoistaeli jatka samalla linjalla, en nyt oikein keksi mitä vois olla lisää? no ehkä kuulumisia/opiskelujuttuja ja kokkicorneria ehdottomasti! kaikki mitä oon tehnyt sun ohjeen mukaan on ollut ihan superhyvää <3
toivottavasi voitan, uudelle suoristusraudalle olis todellakin käyttöä! :D
eyeswereblue@gmail.com
Tykkään eniten ihan normipäivistä kertovista postauksista.
VastaaPoistaToivoisin esim. Söin tänään -postausta, johon kuvaat ja listaat kaikki ateriat sekä lisää kannanottoja tämänpäivän aiheisiin.
:)
hanna-leena.h-l.sirvio@student.jyu.fi
Mä tykkään sisustuspostauksista ja niitä lisää =) sun koiras on myös maailman suloisin <3
VastaaPoistajanniiii@hotmail.com
Lempiaiheita tässä blogissa on sisustusjutut. Niitä siis lisää! :) Myös treenijutut on itselleni aina mieluisia, niistä saa kivasti tsemppiä omiin treenilöihin. :)
VastaaPoistasaara268@luukku.com
Tykkään postauksista missä kerrot sun päivästä, sitte vaatepostaukset on kivoja ja no siis ei oo mitää 'huonoo aihetta' (-:
VastaaPoistaOis kiva nähä videoita!
martsu.marbella@luukku.com
Kerro että mitkä ovat lempiaiheitasi blogissani?
VastaaPoista- Kaikki sisustusjutut, päivän asut (rakastan sun tyyliä) ja sit ehdottomasti sellaset pelkät fiilistely postaukset!
Mitä haluaisit lisää?
- emmä oikee tiiä ku täällä tulee joka päivä (välillä montaki kertaa) kaikkee kivaa !:D tää on just hyvä tälleen. :)
emmi_ohman@suomi24.fi
Mun suosikkejani ovat päivän asut ja kaikki muutkin vaatejutut. Eli niitä lisää :)
VastaaPoistaSisustusaiheet ovat lähinnä sydäntä, sulla todella on silmää siihen aiheeseen! Myös päivän asut on erittäin inspiroivia. En kaipaa mitään sen kummemmin lisää, jatka vaan hommaa samaan malliin ni hyvä tulee! :)
VastaaPoista(jose miuku ajastaika.com)
Heippa!
VastaaPoistaKiitos ensiksi ihanasta blogista!
Lempiaiheitani ovat ehdottomasti sisustusjutut, asukuvat, ja ihan sellanen perus "lifestyle" postaus missä kerrot omista jutuista ja elämästäsi.
Lisää haluisin tätä samaa mitä oot tähänkin astin tehnyt :)
Terkuin Johanna
jokako at utu.fi
Vaikka blogia olenkin jo jonkun aikaa lukenut, niin nyt ihan pakko jättää kommenttikin! Oot vaan paras. Vaikutat mukavalta tyypiltä ja tykkään sun tyylistä, jossa oot onnistunu hienosti ja omallaisellasi tavalla yhdistelemään eri värejä ja vaatteita! Kiinnostavan ja erilaisen tästä tekee se, että osaat kirjoittaa monipuolisesti; niin asiaa sisustuksesta, muodista kuin ihan normielämää, kuulumisia :-) samaan malliin vaan!
VastaaPoistaEn oo ihan vielä ajantasalla tässä sun blogissa ku oon lueskellu vasta noita vanhempia postauksia, mut sun blogissa parasta on just se et on niin monipuolisesti kaikkea! Vaikee valita vaan parhaimpia mut sisustusjutuista tykkään :-) ! Ja kans noista ku ainaki ennen oli ruokapostauksia ni niitäki oli kiva lukee. Nii ja eivitsi mikä palkinto tässä arvonnassa, kyllä kelpais...
VastaaPoistasaara1306@hotmail.com
Oon tykänny paljon urheilujutuista, niistä saa aina motivaatioo itekkii lähtee salille! ja hyvänä vastapainona ruokapostaukset on ollu kans tosi jees :-) Näitä siis lisää!
VastaaPoistajennaa603@hotmail.com
Ehdottomia lemppareita ovat sisustuspostaukset!:)
VastaaPoistainta91@hotmail.com
Mun lempparijuttuja on sellaset yleiset höpinät koskien milloin mitäkin ja elämää yleensä. :) Ja oon tykänny tosi paljon tosta sun esittelemästä vaatelainaamo-konseptista, pitäisi ehdottomasti itekin tutustua siihen lähemmin.
VastaaPoistaMä en osaa sanoa mitä haluaisin lisää, jatkat vaan samaa rataa niin mä ainakin tykkään ja paljon! :)
roosa_heikkila@hotmail.com
Lemppari juttuja on ehdottomasti asut, ihana koira<3 ja sitten kaikki random kuulumiset ja sellanen rehellisyys jota ei muista blogeista voi lukea :D
VastaaPoistairma.elsila@gmail.com
Lempiaiheitani ovat ehdottomasti kaikki sisustukseen liittyvät, ei vaan voi mitään! Varsinkin se yksiösarja oli todella hyvä ja yksinkertaisen hienosti toteutettu :)
VastaaPoistaEn mä toivo mitään lisää :) Toivon vain, että jatkat blogin pitämistä omalla tavallasi ja samanlaisia juttuja tulee jatkossakin.
ahlforslinda(at)gmail.com
Mä tykkään itse päivänasuista ja sun ottamista kuvista. :) Sulla on todella monipuolinen blogi! Olisi kiva lukea enemmän kosmetiikkapostauksia ja arviointeja niistä!
VastaaPoistaT: Annika
annika@esajokinen.net
Kaikkiha sun blogissa on kivaa :) mutta erityisesti varmaa noi sisustus jutut. Tykkään sun videoista myös, ja sitte yleine höpöttely myös :D
VastaaPoistaNo pistät sitä mitä haluat, monipuolisuus on kiva homma!
bumitsu_94@hotmail.com
Lemppariaiheet sun blogissa on ehdottomasti vaate- ja sisustusjutut! Sitten lisäksi olis jännää kuulla/ nähdä jotain "lempikenkäni/-laukkuni/-hattuni" -postauksia, joissa esittelet lemppariasusteet :---) oot mahti!
VastaaPoistaT. Ira (ira_isoaho@hotmail.com)
Tykkään blogin monipuolisuudesta, varsinkin sisustus- ja "kävelin kadulla ja otin kuvia matkalta" tyyliset postaukset ovat mieleeni :)
VastaaPoistaMitä haluaisin lisää? No koirakuvia ei voi koskaan olla liikaa ^_^
huudot10@gmail.com
parasta on sisustusjutut, päivänasut ja ylipäätään sun ote bloggaamiseen, kirjotustyyli ja hyvät kuvat!
VastaaPoistaHengailu/fiilistelypostauksia lukisin mielellään enemmänkin, ja ruokapostauksia!
ella.rotgers@hotmail.com
Jeee! Mää tykkäilen eniten vaatteisiin ja asusteisiin liittyvistä jutuista kun sulla on niin kiva tyyli. Lisäksi tykkäilen ruokaan ja ruuanlaittoon liittyvistä aiheista kun kokkailu on kivaa ja ruoka on hyvää. Videoita toivoisin enemmän.
VastaaPoista:--)
suviiii@luukku.com
Eniten pidän näistä ihan arkisista (ja myös juhlavista) höpsötyksistä :) Eli missä oot mennyt, mitä tehnyt ja kenen kanssa. Lisää voisi olla videoita, vaikka blogi on kyllä mainio jo tällaisenaan.
VastaaPoistaIitu
kuiskaa@gmail.com
Haluun ehdottomasti osallistuu!
VastaaPoistaMä tykkään sun blogissa näistä sisustus aiheisista postauksista, esim. yksiö uusiksi -juttusarja oli tosi hyvä! :D
eipä kai muuta lisättävää!
Öö no mun mielestä sun blogi on just nyt hyvä, kiva kun on myös asupostauksia. Toivon vaan, että tää blogi pysyis tämmösenä aitona:)
VastaaPoistamillapaaa@hotmail.com
Omat lempiaiheeni blogissasi ovat ehdottomasti päivän asut! Tyylisi on kivan persoonallinen ja värikäs, pidän siitä todella. Ja sisustuspostaukset on kyl parhaita kans. Eipä mulla ole oikeen mistään valittamista, tykkään blogisi monipuolisuudesta ja tavastasi kirjoittaa.
VastaaPoistaKokkaamiseen ja ruokaan liittyviä postauksia voisin kaivata ehkä vielä enemmän. On niitä onneksi nykyisinkin, mutta aiemmin (vaikka vielä vuosi sitten) jaoit täällä mielestäni reseptejä yms. paljon useammin. Rakastan hyvää ruokaa, joten kokkauspostaukset on aina plussaa! :-D
emilikke@gmail.com
Sisustusaiheiset postaukset on kyllä mun lemppareita, tykkään sun tyylistä :) Samoin semmoset kuvapostaukset, jossa on paljon kuvia ihan randomisti jostain ulkoa, on ihania !
VastaaPoistaNoita kahta ja päivänasu-postauksia kun pistelet tulemaan niin pysyn kyllä lukijalistalla (;
julia.k@luukku.com
Ruoka- ja bilekuvat ovat blogisi parasta antia ainakin tämän lukijan mielestä! Myös vaatejutuista tykkään kovasti :) Huomaa, että panostat blogiin ja välität lukijoista. En tiijä mitä voisin kaivata lisää (varmaan aina vaan enemmän edellämainittuja!), mutta toivon, ettei persoonallinen tatsisi blogin pitämiseen koskaan katoaisi.
VastaaPoistaannimaaria@gmail.com
lemppareita varmasti on yleiset postaukset, asukokonaisuudet yms. kuvat sieltä missä olet käynyt.
VastaaPoistatoivoisin enemmän katumuotia ja havaintoja katumuodin kehittymisestä :)
aaveennet@gmail.com
Tykkään sun tavasta tehä sisustuspostauksia! Asukuvat on kans kivoja :) Videoita ois kiva nähä lisää, mieluiten sisustuksesta.
VastaaPoistaTuo suoristusrauta tulis kyllä niin tarpeeseen ku nykyinen on niin hajoamispisteessä!
katja_k94@hotmail.com
Kivoimpia täällä on musta ollu sellaiset postaukset, missä oot koonnu yhteen esim. hyviä sisustusliikkeitä tai brunssipaikkoja. Tulevana stadilaisena oon erityisen täpinöissäni juuri noista Helsinki-vinkeistä. :) Ja tykkään kovasti myös päivänasuista ja yleisistä kuulumisista ja hengailujutuista.
VastaaPoistaMusta sä kirjoitat tosi hauskasti ja aidosti, joten toivoisin että jatkossakin täältä löytyisi paljon myös sun omia ajatuksia ja pohdintoja asioista. Ja videoita ois kans kiva nähä lisää! :)
iris.pitkanen@gmail.com