19.3.2012

Ihana kahvila Aleksanterinkadulla

Kirjoittelin viime kesänä Ihana kahvilasta (joo, se on sen nimi), joka sijaitsi silloin Kalasatamassa kontissa meren rannalla. Se todellakin oli mahtavalla paikalla ja superihana idea! Katsokaa ihmeessä tämä postaus siitä. Nyt Ihana kahvila on aukaissut Aleksanterinkadulle kahvilanurkkauksen Helsingin yliopiston järkkäämään tiedekulmaan. En jaksanut ottaa tarkemmin selvää siitä että mikä tuo tiedekulma on, mutta kahville mennessämme siellä oli Mikael Jugner pitämässä jotain puhetta ja kahvilan osuus oli aika pieni.. Lopputilassa oli ties mitä kirjoja, tietokoneita ja muuta sivistävää sälää. Tykkäsin kahvilan sisustuksesta kovasti, mutta pöytiä olisi voinut olla enemmän kahvilan puolella. Tilassa oli myös kaksi loossia, joissa olisi voinut olla mukavempi hengailla lehtien parissa, mutta ne olivat silloin täynnä kun Hannan kanssa menimme paikan päälle.

kahvila 038-2

Hauska juttu on se, että kahvilan ikkunassa on luukku josta saa ostettua mukaan kupposen kuumaa. Myös kestomukeja on myynnissä, tuolla näkyvätkin takana nuo punavalkoiset mukit.

kahvila 039-2


kahvila 047-2

Odottelin hetken aikaa Hannaa paikalle, ja kerkesin hyvin nappailla kuvia siinä odotellessani.

kahvila 048-2


kahvila 049-2

Kaikkia ihania herkkuja on myynnissä kahvin ja teen lisäksi, ja itse testasin tuollaista puolukkapiirakkaa. Olen nimittäin suuri puolukkafani! Tykkään siitä missä tahansa, ja syön puolukkasurvosta pelkästäänkin.. Odotin että saan itse valita kakkupalani tuosta kasasta, mutta myyjä ottikin jostain takaa jonkun tyhmän reunapalan ja olin asiasta hieman nyreissäni.. Enkä voinut pyytää toista kun hän ehti turistaa siihen kinuskikasankin jo päälle  :D No hyvää se silti oli! Mutta kyllä aina pitäisi saada itse valita, vai mitä?

kahvila 083-2


kahvila 088-2


kahvila 056-2

Jos eksyy yksin kahville niin lukemista ainakin löytyy, Revs oli myös lehtikorissa. Itse käyn mieluiten aina yksin shoppailemassa ja silloin saatan käydä jossain syömässä tai kahvilla, ja lehti pelastaa kyllä tilanteen täydellisesti. Muuten sitä vähän hölmönä pyörittelee peukaloitaan ja mättää äkkiä ruuat naamaan.

kahvila 072-2

Puolukkapiiraan seuraksi otin taas kerran laten, mutta en pistänyt sokeria. Ooh alan olemaan kohta aito kahvinjuoja. Pian varmaan juon tavallista kahvia mustana (not)!

kahvila 050-2

Lastulevyistä rakennetut penkit ja lavapöydät ovat mukavan rouheita valintoja ja tuovat vähän sitä samaa fiilistä mitä konttikahvilassakin oli. Tosin ton lattian kanssa ne on ehkä vähän turhan levoton pari mielestäni. Itse olen ajatellut rakentaa meille tv-tason tuollaisesta levystä. Jos vaan saisi aikaiseksi...

kahvila 076-2

Hanna naposteli pari söpöä macaronsia. Oli muuten mainiota nähdä Hannaa taas pitkästä aikaa, siinä on kyllä yksi parhaista bloggaamisen puolista! Siis kun tapaa uusia ihmisiä. Hanna on niin symppis ja herttainen tyyppi etten kovin montaa yhtä ihanaa ihmistä tiedäkään :)

kahvila 079-2


kahvila 068-2


kahvila 067-2


kahvila 093-2

Myynnissä oli aikamoinen kasa kirjoja ja Coston hattujakin. Niitä alkaa kyllä olemaan ihan kaikkialla!

kahvila 089-2

Nappasin vielä kuvan jonkun vieraan ihmisen kaakaostakin, se kun näytti niin herkulliselta nonparelleineen.

kahvila 095-2


kahvila 096-2


kahvila 100-2


kahvila 053-2

En heti ensimmäisenä suosittelisi tätä kahvilaa hengailuun, siellä oli pikkuisen outoa olla kun tyypit piti jotain puheita vieressä ja se aiheutti turhan virallisen fiiliksen. Ehkä kannattaisi katsoa että mitä ohjelmaa siellä kulloinkin on, ja jos jotain mielenkiintoista näkyy niin sitten voisi mennä paikalle ja ottaa samalla kahvia. Tai sitten pakenisi jompaan kumpaan noista loosseista kaveriporukan kanssa. Tai sitten kahvilaa voi ihastella vain ulkopuolelta ja ottaa mukaan kahvin siitä luukusta. Inspiroiva sisustus ja hyvät leivokset siellä toki on. Pitihän se nyt käydä tsekkaamassa kun ohi mennessäni olen ihastellut vain.

kahvila 114-2

Sittenpä me lähdettiin kotiapäin sporalla ja kohta mä meen kahvakuulaan, se alkaa viittä yli kahdeksalta! Joten voisin mennä nyt vaihtamaan jumppavaatteita päälle ja pyyhkimään huulipunia pois. Kiitos muuten kaikista vastauksista siihen arvontapostaukseen, tosi kiva kuulla että mitkä jutut on teidän lemppareita. Voisin tehdä pientä analysointipostausta niistä vastauksistanne, ja kertoilla vähän että mitä ideoita olen teiltä saanut ja että mitä kaikkea olisi tulossa! Jotain uuttakin voisin keksiä vaikka ilmeisesti blogini onkin monien mielestä mukavan monipuolinen :---)


kahvila 118-2

11 kommenttia:

  1. Just tänään olin tuolla Tiedekulmassa koulujuttujen vuoks. Tehdään sinne näyttely käsityön didaktiikan valinnaisen kurssilla. :)

    Mullekin jäi tosiaan vähän epäselväks tuo Tiedekulma. Joku kokoustila ja näyttelytila siellä oli. Ai niin, taukojumppaakin siellä järjestetään! :D

    VastaaPoista
  2. aivan ihana sisustus tuossa kahvillassa!(: Ja sun asu taas kerran niin kiva!(:

    VastaaPoista
  3. oli ihanaa nähdä Peeta-muru <3 toivottavasti nähdään seuraavan kerran jo keskiviikkona !

    VastaaPoista
  4. Nimensä mukainen: Ihana kahvila näyttää ihanalta kahvilalta! ja rouhee vaneri (?) pöytä näyttää tosi hyvältä, se on hieno uusi materiaali jota on käytetty kohtuudella ja siksi se tuntuu aina yllättävältä ja tuoreelta jutulta.
    Kiva postaus sulta kun miettii miten harmaa päivä tää olikaan niin sä sait siitä pirteän :) Kiitti siitä! Huomenna aurinko jo paistaa jeeeeee

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä tosi kivalta, pitää käydä pistäytymässä joskus :-)

    VastaaPoista
  6. heii, täällä on toinen, jonka mielestä puolukka on ihan superhyvää !!! ja kylläpä muuten alkoi vähän tehdä mieli puolukkapiirakkaa, kiitos siis tästä ...... Saatoin muuten nähdä sut neonkeltaisen laukun kanssa lauantai-yöllä kalliossa !

    VastaaPoista
  7. hahah oon aina ajatellu olevani ainoa joka tykkää käydä yksin ostoksilla :P mä melkeen ahdistun jos joku muu on mukana, haluun ite määrätä et missä kaupassa kierrän ja kuinka kauan! Poikaystävän kanssa tehdään ulkomailla aina kauppakeskuksissa/ostoskaduilla treffit parin tunnin päähän, että saan rauhassa yksin ostostella :P

    VastaaPoista
  8. Moi Peeta! oli pakko laittaa sulle viestiä sillä halusin sanoa että blogisi on superkiva!yksi lemppareistani. sulla on kivoja kuvia ja hauskoja juttuja. :-)

    plus Lulu on megasöpö !

    xoxo, Saara

    VastaaPoista
  9. Toihan on WDC-mesta, vois varmaan olla ihan asiallista mainita?:D Kahvila taitaa olla vaan lisuke ja erilaiset luennot se pointti

    VastaaPoista
  10. Milla: aijaa :) joo joku semmoinen monitoimitila, pitänee ottaa tarkemmin selvää asiasta heti kun jaksaa heh

    Saara: joo niin on, siks mä just halusinkin mennä sinne käymään :) kiitos!

    Hanna: oli todellaki :) toivottavasti saat sen vaihdettua!

    Anonyymi: on kyllä hyvin keksitty nimi :D mä kans tykkään noista lastulevyistä, vaikka onhan noita jo parisen vuotta näkynyt mutta kuten sanoitkin niin ei liikaa :) näyttää yhä freesiltä. Oi ihanaa, aurinkoa! kyllä kiitos.

    noora: pistäydypäs :--)

    iina: jee! puolukat on niiin hyviä. Pinje teki mulle kerran synttärinä puolukkakinuski-kermakakun ja se oli niin hyvää. just mulle luotu :) hahaa hyvin mahdollista että näit, vilistin siellä nimittäin kyseisen laukun kanssa!

    Anonyymi: ei, kyllä mä luulen että meitä on enemmänkin :) eihän siitä tuu ikinä mitään jos lähtee shoppailee jonkun kaverin kanssa. menee vaan liikaa aikaa ja sit kokoajan jompikumpi venaa toista. tosi epätehokasta :D

    Saara: ai kivaa kuulla, kiitos! :) voi Lulua, mulla on jo ikävä sitä ;<

    Anonyymi: juu niinhän se taitaa olla osa WDC:tä. mutta tän postauksen pääaihe oli toi kahvila, joten tietenkin se on tässä se pointti nyt :) ei mua se tiedekulma luentoineen niin kiinnostanut. kaikilla voi olla oma näkökulmansa asiaan..

    VastaaPoista
  11. Onpa poikkeuksellisen herkullinen sisustus ja tarjonta. Puolukka on tosiaan parasta. Erityisesti puolukka-kermaviilipiirakka on aivan mahtavaa. Pitääkin tehä sitä pian.

    VastaaPoista

Vai että kommenttia ollaan pistämässä. Hienosti tehty! =))))