Kävelin toissapäivänä koiran kanssa ulkona ja satuin kulkemaan kolmatta linjaa. Pysähdyin ihmettelemään kahvilaa, jota en ollut huomannut aikaisemmin, se näytti mukavalta ja oli täynnä ihmisiä. Miten en ole voinut huomata tätä aiemmin?! Pieni googlailu kotona kertoi että kahvila oli avattu juuri sinä päivänä ja avajaisethan siellä oli menossa.
Hauska sattuma tässä on se, että kahvilan on pistänyt pystyyn mies joka sai mut juomaan kahvia. Eikä se ole mitä tahansa kahvia, eikä mieskään ole mikä tahansa suodatinpussien taittelija vaan vuoden 2011 barista joka tekee hyvistä raaka-aineista kahvit! Ehkä joku muistaakin viime kesäisen hehkutukseni Kaffa Roasteryn latesta? Olin silloin työharjoittelussa Pursimiehenkadulla ja siinä alakerrassa oli siis kahvipaahtamo, johon tuli otettua lähikontaktia aika monta kertaa puolen vuoden aikana. Ensimmäistä kertaa siellä käydessäni ihastelin paikan takahuonetta (joka näkyi lasiovien takaa) ja pyysin päästä kuvailemaan suurta kahvinjauhamiskonetta. Kahvi on aina tuoksunut hyvältä, mutta tavallinen suodatinkahvi ei oikein vieläkään maistu. Sen siitä saa kun alottaa noin korkealta, en voi laskea rimaa ostamalla mitään paskoja kahvikoneesta tulevia litkuja.
Noh nyt tämä herra, nimeltään Lauri Pipinen, halusi perustaa oman yrityksen, ja avasi kahvilan ihan kotikulmilleni. Olen erittäin iloinen että nyt tätä herkkujuomaa saa ihan naapurista! Tästä tulee kyllä mun kantispaikka ehdottomasti. Tulen varmasti laajentamaan kahvitottutumuksiani myös laten ja cappuccinon ulkopuolelle, ainakin toivon mukaan. Muuten tämä fiilistely jää ihan lapsen tasolle.
Kahvilan sisustukseen on tietysti panostettu, ihastelin tiskin yläpuolelle ripustettuja valaisimia ja sain selville että ne ovat peräisin Ruotsalaisesta sikalasta. Että niin. Kierrätyskeskus, roskis, sikalat, mitä näitä siisteimpiä sisustuskauppoja nyt onkaan, niistä löytyy ne parhaat jutut :D Uskokaa jo. Nata aivopesee ihmisiä farkkuihin, mä sit vissiin keskityn tähän rosoisempaan sisustuspuoleen.
Hyvän kahvilan tunnistaa siitä masiinasta, jolla kahvi tehdään. Enkä tarkoita nyt sitä sellaista konetta, josta painetaan napista ja kahvi liruu kuppiin. Vähän aikaa sitten erehdyin tilaamaan laten vilkaisematta että näkyykö sitä kunnon konetta, ja sain sellaisen hirvittävän litkun oikean kahvin sijasta. Harmitti. Olen jopa ruvennut niin natsiksi että ärsyttää jos kahvilan työntekijä ei kunnolla keskity mun maitoni vaahdottamiseen eikä edes kopistele sitä maitoa ennen lasiin/mukiin/kuppiin kaatamista.
Mutta Lauri kyllä tekee homman kunnolla.
Kahvien lisukkeeksi löytyy pientä naposteltavaa croissanteista leivonnaisiin ja kipparin piippuihin. Jos kahvi ei maistu niin jääteetäkin voi ottaa.
Croissantit ovat oikein muhkeita ja hyvän kokoisia.
Tarvinneeko sitä enää erikseen sanoa, että latte oli hyvää. Aromikasta ja pehmeää.
Myös kotiin voi ostaa kahvia ja muuta oheishärpäkettä.
Omistajalla riittää selvästi myös kiinnostusta musiikille, ja hän pyöräytteleekin levyjä kahvinkeiton lomassa asiakkaiden iloksi. Viimeksi käydessäni asiakkaita oli tosin sen verran paljon että levy ehti pyöriä loppuun ja musiikki jäi kuulematta. Mitähän se olis soittanu? Jotain räppiä? Jazzia?
Good life coffeen omilta nettisivuilta pääsee katselemaan fiiliksiä kahvilan perustamisesta ja ajasta ennen aukaisemista. Lauri on pitänyt sivuilla blogia, ja teksteistä huomaa kuinka innoissaan hän on omasta kahvilastaan.
"Kahvibaari & myymälä
Kolmas linja 17, Helsinki
Tämä viikko ollaan auki:
ke-pe 07:00 – 18:00
la 10:00 – 16:00
Näin mennään myös seuraava viikko, ellei muuta ilmoiteta."
















Mukavan näköinen kahvipaikka! Ja varmasti hyvää kahvia.mmm<3
VastaaPoistaKiitos erinomaisista kuvista! Tiedän mitä odottaa!
VastaaPoistaPikkuenkeli
Olin avajaisissa ja sain taivaallista kahvia :) Lauri tuntee kahvin :D
VastaaPoistamahtavaa kun eksyin tänne! ihania kuvia, söpö tyttö, samat kiinnostuksen kohteet ja kaiken lisäksi vielä lähes naapuri. let the stalking begin siis ..haha no ei toki! ehkä törmäillään kaduilla :)
VastaaPoistaja musta tulee ehdottomasti follower myös instagramissa!
ihana blogi sulla! (:
VastaaPoistawearetheworldmystory.blogspot.com // liity lukijaks jos tykkäät!
Hehee, mulla on ainakin yksi täsmällinen vastaus tohon musiikkikysymykseen: lähdettiin nimittäin ulos juuri kun tulit sisään, joten tiedän, että se loppunut levy oli Freestyle Fellowshipin Innercity Griots! (Räppiä siis, hetkittäin myös hiukka jazzahtavaa sellaista, ei siis huono veikkaus. ;))
VastaaPoistaKiva postaus ja tosi hyviä kuvia jälleen kerran!
Se maito kopistellaan et sais ne isot ilmakuplat pois, jos on vaahdottanut maidon tosi hyvin niin sitten ei tarvii kopistella :)
VastaaPoistaJa jos vielä ihan vähän saa päteä, niin latte taipuu virallisesti "latten".
Mutta pisteet kahvinatsiudesta! Automaattivempeleet kahviloiksi itsään mainostavissa lafkoissa pitäisi olla kielletty :D
Ihan huippu mukavannäköinen mesta!!
VastaaPoistaMuista että hyvä kahvi syntyy osaavan baristan toimesta, ei hienon koneen.
VastaaPoistaei vitsi mäki haluun muutta helsinkii ja käyä kivoissa kahviloissa :D no ei vaan äsken just tulin sieltä päin ja oli ihan tylsä palata omaan pikku kotikuapunkiin :D
VastaaPoistaJust tällasistä postauksista tulee mieleen ett voiku asuis stadissa niin vois käydä esim. pikku-kahviloissa sun muissa paikoissa mitä esittelet innolla, mut nää "kaukovierailutkin" passaa, jees taas sai olla mielikuva matkalla sun ansioista :D
VastaaPoistaLaurainka: oikein kiva paikka, fiilistelen kun tollanen ihan kodin viereen avattu kerta :) kahvikin oivallista! kannattaa kipaista, voidaan vaikka yhessä mennä :)
VastaaPoistaAnonyymi: olepä hyvä! kannattaa toki pistäytyä :)
Annu: ai sä olit siellä, nonih!
Anonyymi: hahah huippua! törmäiltiinkin jo instagramissa >::---))
pikukivi: kiitos!
inni: hahah okei :D aika hyvä veikkaus mulla siis oli! Kiitos :)
Anonyymi: aijaa, mä en niin niin tiedä noista jutuista mutta oon huomannu että kunnon paikoissa kopistellaan joten ajattelin että se on hyvä juttu :D Mulla on vielä paljon opittavaa!
Taru: kiva paikka se on :)
Anonyymi: minä muistan :)
EMMA: no ainakin pistäytyessä kantakaupungissa voit käydä kivoissa kahviloissa, mutta luulis että pikkupaikkakunniltakin jotain hyviä mestoja löytyy!
Anonyymi: sulle vois vastata vähän samaa kuin ylläolevallekin :) mutta kiva kuulla että "mielikuvamatkatkin" kiinnostaa vaikkei paikan päälle pääsiskään heti
Hyvä postaus kerrassaan! Olen kans ehdoton kahvin ystävä ja huvitti, kun kerroit tuosta kahvinatsiudesta. Tunnistan itsessäni aika samoja piirteitä! Tykkään seurailla kun barista tekee kahviannosta ja jos huomaan että jossain paikassa kahvi tulee automaatista, vaihdan kohdetta aika nopeasti. Automaattikahvi vaan ei maistu yhtään miltään.
VastaaPoistaKuulostaa (ja näyttä) erittäin hyvältä ja tasokkaalta paikalta, viihtyy tuolla varmasti latten taikka muun juomingin ääressä tovin jos toisenkin. Itse olen tulossa pariksi viikoksi Helsinkiin kesällä, joten voisin yrittää pistäytyä tuolla ja monessa muussakin sun hehkuttamassa kahvilassa! :)
VastaaPoistaAnonyymi: kiitos! :) heheh joo mä oon tietämätön kahvinatsi joka natseilee jutuista joista ei edes tajua mitään.. kuten tässä kommenteissa kävi ilmi aiemmin :D automaattikahvit kyllä maistuu mun mielestä, pahalta nimittäin..!
VastaaPoistaKarotar: kannattaa todellakin keräillä vinkkejä talteen ja käydä kaikissa kivoissa paikoissa, suosittelen lämpimästi :) jos kaipaat jotain vinkkejä jonkun jutun suhteen niin kysy vaan sitte!
Voi kiitos Peeta, takuulla kysyn jos/kun tulee jotakin semmosta mieleen :) Tai ois mulla heti yks juttu, mitä voisin sulta tiedustella, ei sillä nyt mikään hengenhätä oo mut silti. Kun siis itse liikuskelen paikasta A paikkaan B pyörätuolilla liikuskellen, niin en siis joka paikkaan tuosta vain pääse (esim. isojen kynnysten tai portaiden takia). Tuli mieleen siis, että ois kiva tietää mitkä kahvilat ois vaikkapa esteettömiä ja helppokulkuisia tuolilla liikkujallekin :)
VastaaPoistaKarotar: nyt kyllä heitit aika pahan, vaikka oikein koitan pinnistää ja miettiä tuttuja paikkoja niin ei sitä sillä tavalla tuu katottua niitä kynnyksiä kun ite pääsee kaikkialle ihan helposti :/ aika monessa paikassa täällä kantakaupungissa on kyllä jotain portaita tai kynnyksiä. pitäis kattoo ihan eri silmillä tollasia juttuja. Mutta hmm. Kuudennelle linjalle pääsee pyörätuolilla siihen terassille. siinä on pitkä liuska. ja sitten siltasen terassille/sisään kanssa. Jos ei pikku kynnykset haittaa niin tonne good life coffeeseen pääsee myös. ja sit keskustassa lasipalatsilla kannattaa käydä mbarissa :)
VastaaPoistaTotta kai tuo on ihan enemmän kuin ymmärrettävää ettei tuollaisiin asioihin kiinnitä huomiota ellei ole "pakko" tai ole tottuut tutkailemaan tuollaisia mahdollisia liikkumisen esteitä, eli no problem :) Mut suurkiitos jo noista antamistasi vinkeistä, ois ainakin superkiva päästä tuo esittelemäsi kahvila testaamaan! :) Niin ja ei ne pienet kynnykset toki haittaa mittään!
VastaaPoistaKarotar: niinno oikeastaan onhan sitä tullut tsekkailtua tuollaisia juttuja yhdessä vaiheessa kun olin henkilökohtaisena avustajana pyörätuolissa olevalla naisella, mutta sen kanssa ei käyty kauheasti missään kahviloissa tms :) pitää pistää merkille ensi kerralla
VastaaPoistaAaa, no sitten sulta löytyy perspektiiviä ja kokemusta tuostakin asiasta. Mainiota :)
VastaaPoista