
Näin tänään pitkästä aikaa kaveriani Lauraa. Se on ollut pitkään ulkomailla, joten sen takia ei ole tullut nähtyä. Me ollaan aika erilaisia, mutta silti on aina kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Juttua voi jatkaa siitä mihin viimeksi se jäi, eikä mitään akward momenteja synny. Me ollaan molemmat tosi suorapuheisia ja temperamenttisia ihmisiä joten sitä kautta varmaankin tullaan hyvin juttuun. Laura on mua kolme vuotta nuorempi, mutta ei tollaisia ikäjuttuja tule pahemmin mietittyä jos vaan on hyvä tyyppi.

Tutustuin Lauraan entisen poikaystäväni kautta, eli jotain hyötyä siitäkin tyypistä oli :D Asuin niihin aikoihin Vantaalla Louhelassa. Aika karu mesta, en kyllä enää Vantaalle muuttaisi, mutta kaikkea sitä rakastuneena tulee tehtyä. Tottakai siellä oli kivaakin, ja paljon mahtavia tyyppejä joita en muuten tuntisi ollenkaan. Erilaiset ystävät ovat rikkaus.


Laura on tosi maanläheinen ihminen, eikä shoppailu tai bloggailu varmaan edes kuulu hänen sanavarastoonsa. Silti voin puhua niistäkin asioista hänelle, ilman että hän mitenkään halveksuisi minua.


Vähän harmittaa että tulin vaihtaneeksi nuo sukkahousut jalkaani, koska ne eivät tosiaankaan kuulu tähän asuun. Aikaisemmin jalassa olivat mustat ohuet sukkikset, mutta koska me lähdettiin ulkoilemaan niin pistin jotkut lämpöiset tilalle. Älkää siis kiinnittäkö niihin huomiota sen kummemmin...


Lauran kanssa on kiva hengailla pihalla. Kesäisin on tullut vietettyä monta hyvää hetkeä puistoissa.

En minä tiedä miksi aloin nyt kertomaan Laurasta tai meidän ystävyydestämme, mutta mitäpä muutakaan tähän olisi keksinyt tekstiksi? Lauran seurassa tekee aina mieli tupakkaa! En kyllä sortunut, huh.




Joka tapauksessa, ei kai tässä muuta asiaa ole kuin että oli kiva nähdä ja nähdään taas pian! Tuosta me sitten hypättiin sporaan ja tultiin karhupuistolle. Minä hain kotoota salikamppeet ja lähdin joogaamaan, ja Laura lähti omille teilleen.

Sen pituinen se.

pakko sanoa että tykkään sun tyylistä ihan älyttömästi! erottuu todella positiivisesti muista tyyliblogeista :> sun vaatteet on ihania, mut ennen kaikkea osaat yhdistellä niitä kiinnostavasti ja ää oot niin söpökin vielä :D
VastaaPoistaOotte valtterilla ollu! Paras kirppari kyllä missä on tullu vähään aikaan käytyä :)
VastaaPoistaTe ootte jotenki vähän samannäkösiä! Hyviä kuvia!
VastaaPoistaMistä tuo sinun ihana huivi on?
VastaaPoistaTäytän itse 21 tänä vuonna ja kaverit on 14-40v.Ei tule ikinä edes ajateltua minkä ikäisiä ihmiset on.
Voi kun tulee aina ikävä helsinkiä kun lukee sun blogia!Jospa sitä pääsis joskus vielä muuttamaan takaisin sinne päin.
-M
Ihana postaus! Kiva kubia ja sum kirjotus tyylion jotenkin niin kiva!(=
VastaaPoistaAlko masentaa kun sanoit että oot joskus asunut louhelassa, itse asun nykyään kaivokselassa joka on ihan louhelan vieressä. Voi ankeus :D no, ehkä pääsen sieltä vielä joskus pois.
VastaaPoistaTähän tekstiin on helppo samaistua. Mulla on myös ton kaltainen ystävä, jonka opin tuntemaan tattadaa entisen poikaystäväni kautta.
VastaaPoistaTommosia on harvassa ja niistä kannattaa pitää kiinni :)
Musta mikään ei oo ihanampaa kuin tavata ihan mielettömän pitkän tauon jälkeen ja huomata, ettei mikään ole muuttunut.
Nättejä tyttöjä!
VastaaPoistaSe on kyllä totta, että siinä teini-iän jälkeen ei enää ikäeroilla oo niin suurta merkitystä. Ite oon 22 ja paras kaverini on 26, mulla on myös lukioikäisiä kavereita ja poikaystävä on 30 :D
Kiva kirjotus taas kerran! Hyvien ystävien löytyminen on oikeestaan lahja jota kannattaa vaalia. Ja tuo on yks juttu josta ystävän tunnistaa, on aina helppo tavata tai soittaa vaikka ois aikaakin välissä eikä tuu sellasta oloo ett hei miks et oo ollu yhteysissä tai sun vuoros ois kyl ollu soittaa tai muuta sellast...ja niin sillä ikäerolla ei ystävien suhteen oo oikeen merkitystä kun ihmiset ovat kertakaikkiaan niin erilaisia tai samanlaisia tai samanhenkisiä öö miten sen kuvais sielunsiskoja? iästä tai ulkonäöstä huolimatta... äh tulipas kummaa tekstiä...
VastaaPoistaihania kuvia!
VastaaPoistamistä tuo sinun söpö huulipuna on peräisin? :-)
Wohoo eiks toi vika kuva ookkin ihan siit valtsun kirppiksen luota? Kato kyl landelaine pikku hiljas alkaa oppii helsinkiä,miusta sitä paikkaa on vaan niin helvetin vaikee hahmottaa:D
VastaaPoistalaura: ai kiitos paljon! :) ylisanoja.. tosin en tienny pitäväni tyyliblogia ;)
VastaaPoistaVuokko: kyllä, siellä pihalla käytiin mutta ei se kirppis ollu nyt auki :)
Laurainka: ai niinkö :D kiitti!
Anonyymi: se on ginasta syksyllä ostettu. joo ei sitä nykyään tule mietittyä ikää, en tiiä miks edes mainitsin asiasta :D tulepas helsinkiin!
Saara: kiitos taasen Saara! :) mun kirjotustyyli on päin vittua oleva sanajärjestys :---D
Mirette: aahhaha anteeksi! no ei se ollu ihan mun lempipaikkoja... kyllä sä pääset sieltä pois jos haluat :) kesällä seki on iha jees
annie: niinpä :) tosin musta tuntuu että mulla on hyvinkin paljon tollasia kavereita, ei muunlaisten kanssa edes jaksa hengailla..
Anonyymi: kiitos! ja joo ihan totta, en edes tiedä miksi mainitsin tosta ikäjutusta postauksessa koska se oli niin turha juttu :D
Anonyymi: kiitän :) ja kyllä, ihan totta töriset. toi oli hyvä huomio ettei tarvii miettiä kumman vuoro olis olla yhteydessä!
Anonyymi: kiitos :) se on cyber shopista..!
helou! Onko tietoo sun kaverin takista ja repusta, et mistä on hankittu? Nii ja miksköhän bloglovinin kautta ei pysty kommentoimaan? nii ja sun blogi on kyl noussu iha mun yhdeksi suosikkiblogiksi!!:)
VastaaPoistamaria: oho, anteeks oon unohtanu vastata sulle! mutta eipä tästä kauheesti ookaan hyötyä koska en tiiä mistä se on ostanu ne :( takki ehkä partioaitasta? bloglovinin kautta on joo ongelmia aina ollu mutta mä nyt lisäsin tollasen infon miten kommentoinnin pitäis onnistua! :) kivaa kuulla että tykkäät mun blogista jee!
VastaaPoista