8.5.2012

Kauppareissulla

059-2

Kipastiin äsken tuolla ympyrätalon S-marketissa hakemassa ruokaa oikeen yhdessä. Me ei kauhean usein käydä yhdessä kaupassa tai koiran kanssa lenkillä mutta onhan noi pakolliset pahat kivempiä kahestaan hoidettuna. Tai no tietysti Lulun kanssa on kivaakin siellä pihalla mutta you know..


075-2

Tänään oli luultavasti tähän astisen kevään lämpimin päivä! Mulla ei ollu koulua ja kun lähdin Lulun kanssa aamu(päivä)lenkille niin kipaisin samalla reissulla sieltä vähän aikaa sitten mainitusta piri-Siwasta vähän evästä ja leipomosta pari riisipiirakkaa. Talsittiin sitten Lulleron kanssa torkkelinmäelle ottamaan aurinkoa ja syömään aamiaista. Se oli mukavaa se, ei ollut yhtään kylmä viimakaan! Mukava pisamanottohetki keskeytyi kun piti lähteä luovuttamaan joku kirja Markin koulukaverille. Onneksi en ollut sen kauempana kotoota.

072-2

Kävin myös pankissa tänään ja nautiskelin pistävästä virtsan hajusta, joka oli vallannut koko konttorin. Oi ihanaa! Tuli mieleen ne ajat kun olin töissä Nesteellä ja Ärrällä ja muutama kanta-asiakas hais just siltä ja nehän oli aina pitkään pelaamassa pelikonetta ja osti jonkun kahvinkin niin ettei niitä voinut häätää ulos. Oikeesti, suihku, olisko mitään?

049-2

Itse kävin tänään suihkussa ja tuoksuin tietysti kukkasilta ja hunajalta. Tai oikeastaan Nina Riccin omenapullossa olevalta tuoksulta. Eli yhtä ihanan imelältä kuin tuo takin värikin. Joko mun sukkahousujen rikkinäisyys tai shortsien lyhyys kyllä kiinnitti tänään vähintään joka toisen vastaantulijan huomion ja varsinkin mummoilta tuli taas tosi pahaa silmää.

035-2

068-2

Kauppakassit. Olis kiva taas painaa uusia printtejä mutta mä en tiedä onko mulla aikaa duunata niitä tänä keväänä :/ Tai no elokuullehan se tais viime vuonnakin mennä vaikka keväällä mun niitä piti täällä blogissa myydä :D Tossa kuvassa näkyy ekan satsin printti. Nyt olis jo ihan muut suunnitelmat, pitää kattoo saisinko koulussa valotettua seulan niin että voisin vaikka kesäkuussa painaa niitä. Pitäis taas suunnitella pari printtiä ja kysellä täällä teidän mielipiteitä niistä. Se äänestys oli aika hyvä idea viimeksi.

067-2

Tässä joku haaveileva katse. "Olisipa jo sitä ruokaa nenän edessä"

073-2

Ja sitten ylämäkeen takasin. Mark olis halunnu mennä sporalla ton yhen pysäkin mutta itse en tällä kertaa nähnyt sitä niin välttämättömänä.. Välillä tulee kyllä oltua laiskimus.

077-2

Kantojuhta.

079-2

Kirjaston edessä on kunnon narsissinimeri. Ja puissa alkaa muutenkin olemaan kohta lehdet! Isot nuput jo kaikkialla! Onpas kivaa saada ikkunoista näkymät vihreämmiksi.

084-2

25 kommenttia:

  1. Oonko mie ihan väärässä mutta eikös nuo oo narsisseja? :D säger besserwisser joka erottaa tasan nuo kaksi kukkaa + päivänkakkaran :D

    VastaaPoista
  2. Epe: OHO no kyllä on narsisseja ihan selvästi :D en selvästi ajatellut mitään tuon kirjoittaessani, aika noloa. mä sentään tunnistan aika paljonkin kasveja ja lapsena pidin luontokertoa että eihän tämmönen nyt käy päinsä! korjasin :--))

    VastaaPoista
  3. Oi että niitä kasseja, JJOOO! Mustia kivalla printeillä ;) sounds good ! jaksaa ootella :D

    VastaaPoista
  4. hei ois kyllä mahtavaa saada noit kangaskasseja! en oo tähän mennessä saanu aikaseks ostettuu jostain syystä, ku oot niitä täällä myynyt ja nyt kaduttaa ja huolella ku olen jotain kivoja kangaskasseja yrittäny ettiä mut en oo millään mistään löytänyt :D googlettaminenkaan ei siis ole vastaus joka ongelmaan....
    niitä siis odotellessa jos tiiät jotain kivaa putiikkia/nettikauppaa mistä pystyis jotain coolii kangaskassia saada ostettua niin kiitän ja kumarran jos kerrot :-)

    VastaaPoista
  5. oot ihan hurjan ihana! Tätä lukiessa tulee aina niin hyvälle mielelle ja tosi eläväisesti kirjotat! tykkään paljon:)

    VastaaPoista
  6. ÄÄ voi ei, osaan niin samaistua tuohon kuseltahaisevatällötystyypit-kohtaan! Meikä on kans ärrätäti, ja voi jumankekka kun jotkut ihmiset osaa haista! :----D Joka päivä käy sellanen muuten tosi symppis tyyppi pelaamassa pelikonetta sen about 2 tuntia, löyhkäten samalla niin paljon että siitä voi kuvitella nousevan sellasta vihreää sarjakuva-löyhkäpilveä. hyhhy! Tänään onneksi säästyin moisilta ilmansaastuttajilta.

    VastaaPoista
  7. OMG looking good! ihana asu sinulla! noi sukkahousut etenkin on mun mieleen. Että on vähän tollasta rokkimeininkiä mutta sitte hempeen värinen takki/pusero : )

    jos haluat tutustua minuun:

    http://mysweetpretender.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. mut hei, porthaninkatu nyt on vaan PAKKO mennä sporalla ylös jos mahdollista.

    VastaaPoista
  9. Mullekkin kelpais kangaskassi jollain kivalla printillä (8

    VastaaPoista
  10. e.e: no kiva kuulla että kiinnostusta löytyis! :)

    Anonyymi: no hitsi pitäisköhän niitä oikeestiki koittaa saada aikaseks! noooh kandee shopissa on mun mielestä jotain ihan siistejä kasseja :--->

    Emma: hih kiitos! :)

    Essi: voi ei.. niitä on kaikkialla. tsemppiä sinne ärrälle! :) se on aika raakaa puuhaa ku joutuu olee yksin siinä ja asiakkaat luulee että sä tiedät kaiken ihan kaikesta mikä liittyy niihin tuotteisiin siellä

    Ina: kiitosta! :) joo mä tykkään yhdistellä rokkii asuihin! ja vaaleenpunanen on vaan niin kiva väri hihi

    VastaaPoista
  11. peeta millasta on asua poikaystävän kaa?

    VastaaPoista
  12. Jostain syystä vanhat mummot tuntuu olevan niitä, joilla on pipo kaikkein kireimmällä tässä maailmassa. Ne on myös niitä, jotka etuilee ja käyttäytyy törkeästi kaupoissa.

    Minun mielestä tuo sinun asu on ihan hieno, ja en ymmärrä miksi joku sitä katsoisi paheksuen. Ehkä ne mummot on ommelleet nylon sukkiensa reikiä kiinni, ja ihmettelevät mikset sinä ole tehnyt niin, vaikka on noin pahat reijät.

    VastaaPoista
  13. joo mummelit kattoo aina rikkinäisiä sukkahousuja ja miehet huomauttelee "kohteliaasti" et hei sul on reikä tos, joo se on ihan tahallaan vaan tuomassa rock uskottavuutta :D oivoi...
    hauskaa kun huomasin että sulla on ihan samanlainen ruumiinrakenne kun mulla! kapeat sääret pienet jalat, reidet silti osuu vähän yhteen kun kapea? lantio kai ja sitten tuota rintavarustusta hjoo o. vaikea pukeutumisen yhtälö mut hoidat sen mallikkaasti!
    olen sitten sun instakamu ketä seuraat hihih!

    VastaaPoista
  14. mummot kyllä kattelee pahasti kun on rikkinäiset sukkahousut ja miehet aina "kohteliaasti" huomauttelee kun mä vaan haluan tyyliini rock-uskottavuutta :D
    huomasin muuten että sulla on ihan samanlainen vartalo kun mulla!! tollei kapeet sääret pienet jalat silti lantio kai niin kapee tai jotain et meinaa reiset osuu yhteen ja sitten tuota rintavarustusta hjoo o vähän muillekin siitä sitten! vaikea pukeutumisen yhtälö mutta hoidat sen mallikkaasti.
    oon sitten sun instakamu ketä seuraat hihih!

    VastaaPoista
  15. Ihastuttavat noi crack whore suggigzet! miulla tais alkuu just keväinen sukkis-mania. Ja kauppareissut on parhaita yhdessä, koska silloin ei tarvii kantaa kauppakasseja ihe :---)) hihhihiiii

    VastaaPoista
  16. Miks mä en saa koskaa mitää sukkiksia näyttämään tolta :( auta mua!

    VastaaPoista
  17. Niinpä, itte en ainakaa tiiä juuri mitään mistään liittymistä tai plustv-korteista, saatika sitten kalastusluvista.. Mut ainakin täälläpäin asiakkaat luulee myös et tiiän kaiken myös kaikesta mikä ei liity mitenkään mihinkään! :--D Multa on tultu kysymään ajo-ohjeita, sukujuhlien sijaintia, pyydetty vaihtamaan rannekellon paristo ja vaikka mitä ihan randomia. En kyllä pidä itteeni minkäänlaisena navigaattorina taikka kelloseppänä. Haha, hirveä purkautuminen, sori! Mut kiitti, yritän pitää pääni kasassa! :D

    VastaaPoista
  18. Ihanaa etten oo ainoo, joka on superlaiska, eikä jaksa/viitsi/halua kävellä tuota mäkeä ylös vaan menee sen yhden pysäkin sporalla :D No okei kyllä mä joskus kävelen.

    VastaaPoista
  19. Sulle ois haaste mun blogissa! :)
    http://dreams-milla.blogspot.com/2012/05/haaste.html

    VastaaPoista
  20. Heei mää ainaki haluan kangaskasseja!! :) Oon kattellu niitä entisiäki ja tykkäilen kovin.
    Ihana ilostuttava Peeta<3

    VastaaPoista
  21. Toi takki on ihan to die for:'D

    VastaaPoista
  22. onpa sulla erityisen kivat vaatteet tässä(kin) postauksessa päällä :)

    VastaaPoista
  23. oon rakastunut sun takkiin!

    VastaaPoista
  24. Moi!

    Koulussa on tosi hyvät tilat valottaa seula ja hoitaa pesut ja muut. En tiedä oletko siellä ennen tehnyt. Teksuilla on valotukseen ihan oma "pimiö" ja siellä sellainen hieno valotuspöytä imureineen kaikkineen. Voin joskus näyttää kuinka toimii, jos et oo ennen siellä tehnyt seuloja.

    T. Anna-teksu

    VastaaPoista
  25. noora: varsinkin talvella ja sateella!

    ennni: aijaii, paineita kerääntyy

    Anonyymi: hahah ihana kysymys! :D tosta sais jo melkeen postauksen aikaseks. mutta siis ihan kivaahan se on, ja välillä aika hermoille käyvää. saapahan vuokran maksettuu puoliks ja hengailtua ton oman sydänkäpysen kanssa ainaki joka ilta :) mut ajatusmaailmojen ja siisteyskäsityksen pitää kyl kohdata tai muuten voi tulla ongelmia. rentoudesta ja joustavuudesta on kovasti hyötyä! Ja seki on kätevää että Lululla on kaks ulkoiluttajaa :) ja kyllähän oikeen ihmisen kanssa tulee hyvin toimeen ja yhdessä asuminen on kivaa. meillä on.

    Anonyymi: no niinpä! ne aina mulkoilee ja etuilee ja on niin hemmetin epäkohteliaita että hermoille käy. ja haisevatkin vielä! :DD

    autio maa: joo se on kyllä niin klisee että joku tulee sanoo että "sulla on hei reikäseyt pöksyt". AI ONKO? :D hmm en nyt kyllä sanois että ihan osu nappiin sun arvaus, koska mulla on aika levee lantio kyllä. Heh oli hauska törmäillä!

    Maukku: kiitti! mulla on ympärivuotinen sukkismania.. se on kyllä totta että säästyy painavilta kantamuksilta, ja joutuu usein maksaakin vähemmän :D


    Nelli: no höh! niiden pitää luonnollisesti mennä rikki ja sit vähän avittaa :) ja pitää olla tarpeeks ohuet sukkikset!

    Essi: joo, kuulostaa tutulta! hahah pyydetty vaihtamaan rannekellon paristo, kai nyt edes yritit?? :DD

    Hanna: mä luulen et meitä on paljon, varsinkin talvella! ja painavien kassien kanssa. mut onneks se mäki ei oo kauheen jyrkkä niin et ei iha kauheesti kuole jos sen käveleekin :D

    Milla: voi kiitos haasteesta mutta mä tein ton just joten en usko että nyt uudestaan postailen siitä aiheesta. :)

    iina: no vitsi, pitäsköhän sitä sitten koittaa saada aikaseks :O kiitos kovasti!

    Amanda: älä kuole, et saa sitä siltikään! :DD heh joo. mutta tuunaa oma samantyylinen :) ei ollu vaikeeta!

    vesirotta: voi kiitos :)

    Anonyymi: takki vastaanottaa paljon rakkautta ja lähettää takaisin kiitokset!

    Kirahvi: no voi vitsi, olis kyllä ihan mahtavaa jos viitsisit auttaa mua koska en tosiaan oo siellä koululla puuhaillu noiden seulojen kanssa :) ei siis mitään käsitystä ees siitä että missä ne tilat on!

    VastaaPoista

Vai että kommenttia ollaan pistämässä. Hienosti tehty! =))))