Meillä oli tänä keväänä koulussa valaisinsuunnittelu-kurssi vapaasti valittavana, ja meitä mahtui 12 opiskelijaa mukaan kurssille. Mukana oli ihmisiä kaikilta neljältä vuosikurssilta, joten tietotaidon taso vaihteli aika paljon. Kurssi oli antoisa, ja kurssin lopuksi saamme valaisimemme vielä galleriaankin näytille kuukaudeksi. Näyttelyn avajaiset ovat huomenna, kivaa! Otin eilen ja tänään kuvia gallerialta, kun olimme pistämässä näyttelyä pystyyn. Jokainen sai oman vastuualueensa näyttelyn järjestämisestä, ja minun vastuullani oli kutsujen, julisteen ja ikkunateippusten graafisen ilmeen suunnitteleminen sekä teippaussponsorin hankkiminen. Halusin sen tehtävän. Ja sain. Tässä juliste, kuvia näyttelyn pystyttämisestä, ja lopuksi vielä tuotekuvat valaisimestani!
 |
| Juhana, Thomas ja Lauri viimeistelemässä valaisimiaan |
 |
| Luokkalaiseni Elina Vuokilan upea Taite |
 |
| Ylpeänä :D |
Näyttely on siis avoinna 25.5 - 17.6 viikonloppuisin la ja su 12-16. Sisäänpääsymaksua ei ole, ja kaikki muotoilusta / valaisimista / galleriatilasta / valosta / mannerheimintiestä / mistä tahansa kiinnostuneet saavat tulla paikalle. Ja koska tässä postauksessa näkyi vasta minun valaisimeni, niin kannattaa ehdottomasti tulla paikan päälle katsastamaan muidenkin aikaansaannokset. Itse olen ensi lauantaina vuorossa vahtimassa näyttelyä, joten toivotan kaikki lukijat silloin erityisesti tervetulleiksi katselemaan valaisimiamme! Minulta voi silloin kysellä juttuja vaikka teollisesta muotoilusta tai Metropoliasta jos haluaa. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea "haastattelu", jossa kerron valaisimeni syntyprosessista? Meiltä kaikilta kysyttiin pitkä liuta kysymyksiä, ja niistä pieni pätkää tulee esille galleriaan screenille. Voisin pistää kysymykset vastauksineni tänne, jos teitä kiinnostaa :---)
 |
| Kuva: Juuso Andersin |
 |
| Kuva: Juuso Andersin |
toi sun lamppu on kyl hiano!
VastaaPoistamitä mitä, meijän kadulle sitten iskeydytte, no kai sitä voisi käydä vilasemassa kun matkaa on se 20 metriä!
VastaaPoistaHiano päätös tuolle valaisinkurssillenne! :) Kivan näköinen on muuten tuo suunnittelemasi julistekin!
VastaaPoistavouiku tuo sun valaisin on siistii!
VastaaPoistaVautsi Peeta, onnea! :)
VastaaPoistaTykkään julisteen ilmeestä ja myös tuosta lamppu- eikun valaisimesi harmaataustaisesta tuotekuvasta, valaisin näyttää siinä tosi kivalta ja harmoniselta.
Pitääpä yrittää ehtiä pyörähtää näyttelyssä! Aukioloajat on vähän haastavat mutta ehkä tsemppaan! :D
joo pistä ihmeessä tuo haastattelu homma! :) tosi hieno toi taite :)
VastaaPoistaooo, toihan on ihan sairaan upea ! todellakin meni nappiin :---) pitääpä käydä vilkaisemassa näyttely kun pääsen HKI !
VastaaPoistaHaastattelu kiinnostaa! On tuo sen verran soma ja jännän näköinen lampukka :)
VastaaPoistaIhan mielettömän kähee juttu ! Sun valaisin on älyttömän hieno ja aivan sun näköinen. Tykkään myös suunnittelemastasi julisteesta.
VastaaPoistaSulla on ollu iso vastuu tosta näyttelystä! Hienoa, Onnea ::)) Pitäsköhän tulla kurkkaamaan paikan päälle!
VastaaPoistavauu, näyttääpäs hienolle ! jos kalenterista löytyy pienikin rakonen, niin tuun kyllä ehdottomasti käväisemään. cooolness !
VastaaPoistamilla: kiitti Milla! :)
VastaaPoistalotta: no siinä tapauksessa kyllä ehdottomasti kannattaa tulla kurkistamaan koska ei tästä postauksesta vielä saanu selville mithöön :)
tiiuliiu: kyllä, ei ihan joka kurssin päätteeksi saakaan töitään galleriaan esille! :) kiitos julistekehusta. tosin tajusin just että toi juliste on keskeneräinen versio.. ups. :D
Saara: no kiitti! :)
Elina: hei kiitos :) joo mä kans ihastuin tohon harmaaseen tuotekuvaan, vaikka se oli vahinkoräpsy ja sen takia vähän vino. mutta värien takia halusin ehdottomasti sen, kun näin muita vaihtoehtoja joissa ei tullu yhtään se mun haluama fiilis esiin.. mutta ehkä toi "vinous" tuo siihen vähän jotain eläväisyyttä, niinku tuulen henkäys tai jotain :P Mutta joo kannattaa tulla näyttelyyn kattomaan muidenkin valaisimet! :)
Anonyymi: no pitää miettiä, ei kovin moni ollu siitä kiinnostunu. kiitos mielipiteestä kuitenkin :)
Hanna: oi kiitos! :) ehdottomasti kannattaa käydä kattomassa muidenkin hienoja valaisimia, jos vaan suinkin ehdit :) kolmosella pääsee hakiksesta ihan tohon viereen!
AINO: niinkö kiinnostais :) pitää kattoo laitanko ku kaks tähän mennessä on vasta ilmaissu kiinnostustaan haastattelua kohtaan.. mutta kiitos lamppukehusta!
annie: joo ja mua naurattaa se että avajaisissa varmasti oikeen näkee, että toi on just mun valaisin ku on tää liukuvärjätty tukkakin :D kiitos kovasti!
Laurainka: niin kai :) saapahan jotain merkintää cv:hen myöskin hih! no pitää tietysti tulla kattomaan paikan päälle, eihän tässä vielä näkyny mitään niistä muiden valaisimista :)
iina: todellakin tuut! :)
törkeen hieno! ajankohtainen ja hauska :)
VastaaPoistaVoi mahoton miten ihana tuo sinun tekemä valaisin onkaan! Paljon kyseisellä kanottarella on hintaa? Meinasin jos vaikka kotiuttaisi!
VastaaPoistaPitää ehdottomasti tulla stiigaa! Go Peetu! Teikän valaisin on hianoin! Ootpa söpöliini tossa kuvassa :--)) hihhihihi
VastaaPoistaPaljollas tuota sun lamppua kaupitellaan, haluan kaapata tuon itselleni!
VastaaPoistaLaura K: kiitos! :) munki mielestä toi liukuvärjäys on kiva juttu sisustukseen tuotuna hih
VastaaPoistaAnonyymi: suunnittelija kiittää! hinta olis 520e :) galleria ja alvi on siitä pois 50% joten mulle jää hinnasta puolet.
Maukku: todellakin! tuutko tänään jo avajaisiin? :) hihi kiittti! :D
ulpu: tsekkaa vastaus tosta ylempää :)
voi että sä olet taitava! ihan superi toi sun valaisin :)
VastaaPoistasweetyandsour.blogspot.com
Valaisimesi on ihan tekijänsä näköinen! Todella hieno! :) Pakko kyllä käydä tarkastamassa muutkin valaisimet!
VastaaPoista