15.5.2012

Valkoiset conssit

037-2

Ai että, tänään kävin hakemassa postista nää kengät. Vih-doin-kin mulla on valkoiset converset! Enhän mä olekaan halunnu niitä ku pari vuotta. Jostain syystä en silti oo aiemmin hankkinu niitä. Ne on mun mielestä ainoat kengät maailmassa, jotka sopii tollasten valkosten polvisukkien kanssa. Sitä comboa mä olen halunnut päästä käyttämään jo todella pitkään, joten tänään oli sitten sukkapäivä! Sukat on muuten Berliinistä jostain skedekaupasta ostettu, mainittakoon se tässä koska niistä ollaan aina tosi kiinnostuneita.

050-2

Loppuasu koostui mintunvihreästä Berliinistä ostetusta mekosta, harmaasta collegeliivistä, tosta liukuvärjäämästäni takista, siivouspäivänä ostetusta lippiksestä ja itse tehdystä kangaskassista. 

026-2

Näissä vaatteissa tuli käytyä koulussa illalla. Yhtä kärsimystä se oli kyllä. Mä en vaan innostu tosta koulusta ollenkaan! Olispa jo kesäloma. Tai siis kesätyöt.

042-2

Noin niinku muuten tää päivä oli kyllä todella ryydyttävä koska eilen vetelin blogibileissä viinii ja skumppaa siihen malliin että oli vähän heikko happi tänään. En sit vissiin ikinä opi ettei sitä juomaa tarttis vetää ihan kaksin käsin vaikka ilmaseks saisikin. Niin noloa. Pelkään vaan et joku lämäsee kohta johonki blogiin kuvia joissa mä ryömin pöydän alla tai jotain. Sit voisin vaihtaa blogin nimeks vaikka Cool and wasted. Tää röökiyskäki on iha kauhee. Nyt loppuu taas nää typeryydet, ens viikonlopun vietän kyllä selvinpäin! Ja jos vielä joskus saan kutsun joihinkin kivoihin kekkuloihin, niin lupaan pyhästi ensinnäkin syödä jotain lounaan jälkeen (ennaltaehkäistäkseni humalatilan humpsahtamista) ja juoda korkeintaan pari lasillista. PARI. 

30 kommenttia:

  1. Näytät ihan derbytytöltä! 8) Ja melkeen samanlaisia sukkia saa esim täältä: http://www.jaminthebox.com/product/55/polvisukat-mustapinkit

    VastaaPoista
  2. Hei kuin ruskeet sun jalat on? :D

    VastaaPoista
  3. Dee: coool! Derbytytöt on siistejä :) Olis hauska iteki testaa sitä mut mä pelkään et sattuu :D Mulla kyl salee menis iha välineurheilun puolelle se laji hahaha. Ja hei kiitti vinkistä, varmasti moni arvostaa!

    VastaaPoista
  4. panda: no vissiin tullu valittua vähän liian ruskeet sukkikset, äläs nyt yhtään pilkkaa siellä! :D

    VastaaPoista
  5. hei nyt on kyl tyylikkäät vaatteet!

    VastaaPoista
  6. ääh muaki on alkanu himottaa hirveesti a) valkoset converset b) lyhytvartiset converset! tekis sielulle hyvää omistaa pari kumpiakin.... ollapa rikas! no joo
    mut halusin vaa sanoa et hauska postaus, itse tunnustaudun kans alkoholinkäyttäjänä sellaiseksi, joka juo "kun kerran ilmaiseks sai". ja ihan niin kauan kuin sitä saa... heheh! lopputulos on usein tosi viehättävä. ja hei! asiasta toiseen, instagrammissa tovi sitte mietiskelit semmosta hyvää mintunvihreetä kynsilakkaa (kai), ni ellei viel oo löytyny, ni suosittelisin käymää cubuksessa! ite ostin sieltä semmosen, ei ollu hinnalla pilattu ja pysyy jopa kivasti kynsissä. ja on tosi söpöä.

    VastaaPoista
  7. Tästä asusta mä tykkään! Jotenkin kekseliäs, ja ihanat värit :)

    VastaaPoista
  8. Mä tykkään tästä asusta tosi paljon! Ihana, ihan sua. Vaikka muakin nauratti koipien ja käsien väriero. :D

    VastaaPoista
  9. Oooo kunnon pastelliväritys, me likey!! Ja noi conssit!! En tajuu mikä noissa valkosissa oikeen on, mut iteki oon niitä himoinnu jo pitkään.. Ehkä vielä ostan ne kesän aikana... :D

    VastaaPoista
  10. et oo ainoo darramörkö tänää! kello 13 hyvä ajatus "kyl tässä jo uskaltaa vetää päivän ekan kessun". ei olis pitäny... :S

    VastaaPoista
  11. Oii lempparein asu ikinä! Ja hullun hyvännäköset jalat :D

    VastaaPoista
  12. polvisukat ja converset toimii. Kivan näköstä!

    VastaaPoista
  13. ihanat conssit ja mekko :)

    VastaaPoista
  14. huh onneks luin et noi on sukkikset noi sun jalat, olin hiukan kateellinen et miten voi olla noin ruskee jo tähän aikaan vuodesta !:D

    VastaaPoista
  15. Mekko ja takki sopivat hienosti yhteen. Pastellikevät! Ja tuollaisia sukkia saa muuten myös American Apparelilta, jos joku kaipailee.

    VastaaPoista
  16. aaagh haluisin itekki osata yhdistää polvisukat johonki! joka kerta kun olen yrittäny niin se on näyttänyt hirveältä...

    VastaaPoista
  17. IHANA TOI MEKKO! muista mua jos joskus jossain mielenhäiriössä haluat luopua siitä! :D ja hei, mä alan olla vasta nyt pääsemäs fyysisesti yli tosta maanantaista, ettäääää :D

    VastaaPoista
  18. Tim Kiukas: kiitti!

    aa: todellakin, sielu lepää nyt ku on vihdoinkin kenkäkaapin perusteisiin kuuluvat kengät hallussa. vielä ku olis perusmustat vansit..! Oivoi ei kyl pitäis juoda ollenkaan tollasis tilaisuuksis, en tajuu miten olin niin torspo!! ja kiitti tosta kynsilakkavinkistä :)

    Ella: voi kiitos, iteki tykkäsin :)

    Claire: ei se väriero mun mielestä ees oo niin paha tossa kuvassa missä näkyy koko asu, kun sit taas kaks alinta kuvaa on muutenki ihan eri sävyset. se naamakuva on ylivalottunu ja sit alin on tosi tumma muutenkin, joten siitäkin voi johtua.. Mutta kiitos asukehusta! :)

    Miffa: joo kunnon pastellit vaa kehiin! ne on vaan klassikot, pakollinen osa jokaisen naisen vaatekaappia :---))

    annie: thanks!

    Nata: kenenköhän kessuja mä oon oikee vedelly ku hirvee röökiyskä oli eilen :D apua toivottavasti en oo tehny mitään kauheen tyhmää ku mä en ees muista mitää sen skumppabaarin jälkee.... huoh. lyökää mua. tai ei tarviikaa ku on jo tää kuhmu :D

    CONNA: kiitti! :) ite taas katoin et jalat näyttää jättimäisiltä näissä kuvissa, ei toi sukka lopu ihan parhaaseen kohtaan :D

    PATRIK: kiitän! :)

    maisa: hih kiitti maisa (:

    nasu86: kengät ja mekko kiittävät :)

    Emu: joo ja noi jalkakuvat on muutenki tummasävyisiä et ei noi sukkiksetkaa ihan noin tummat ollu :D mut ei hätää, mä en rusketu ees kesällä tollaseks nyyh!

    VastaaPoista
  19. ääää noi polvisukat on TÄYDELLISET. mä haaveilen tennismekosta ja polvisukkacombosta.

    VastaaPoista
  20. ilmanen viina on kaikkein petollisinta! aina, eikä sitä ikinä opi olla ottamatta...

    joku tossa ylempänä puhui mintunvihreästä kynsilakasta, niin rimmelilla on aivan mahtavaa! se on jotain rimmel lycra juttua, ja pysyy kynsissä oikeasti hyvänä monta päivää :) hinta tais olla 7 euron paikkeilla, mutta laatu on hyvä niin voi siitä vähän maksaakin.

    VastaaPoista
  21. liian harvoin tulee nykysin mitään kommentoitua blogeissa, joten nyt pitää ihan asiakseen sanoa että oot peeta aika ihana! tykkäilen ihan kympillä sun tyyliä, sekä noin niin kuin designin että vaatteiden että ihan vaan elämän kannalta. oot makee! toivottavasti jatkat huippua blogiasi vielä piiiiiitkään.

    VastaaPoista
  22. Aivan täydellinen asukokonaisuus! Pisteet tästä. ;)

    Nöpsy

    VastaaPoista
  23. Nyt ekaa kertaa uskalsin kommentoida tänne! Aina ihailen sun omaperäistä tyyliä ja kuinka osaat yhdistellä vaatteita erilaisiksi asukokonaisuuksiksi :) Vaikutat niin coolilta ja symppikseltä, että päätän jatkaa blogisi lukemista! JEA.

    VastaaPoista
  24. jos mimmi näyttää tolta ni kuka tsiigaa sukkiksia tai niitten väriä?! tai sit en vaa tajuu, mut njeees, huikee luukki :)

    VastaaPoista
  25. Mahtava asu! Itsekin oisin halunnut tänään laittaa polvisukat mutta viime hetkellä muutin mieleni. Vielä se hetki tulee!

    VastaaPoista
  26. aivan hirmukiva asu! osaat yhdistellä kaikkee niin hyvin yhteen!=)

    VastaaPoista
  27. Hosuli: joo innostuin vähän pastelleista! :) niin sieltä oonkin tosiaan ostanu toiset samantyyliset sukat

    Nina: ne on ehkä vähän vaikeet, mut farkkushortsien tai lyhyen hameen kanssa sopii ainaki :)

    llaura: hahah oli vissii aika rankka kaikille :D mä pidän sut mielessä mekon suhteen, tosin en usko että oon ihan hetkeen luopumassa ;--)

    Sonja: siitä vaan toteuttamaan! luulen et aika moni miespuolinen haaveilee samasta yhdistelmästä jonkun naisen päällä :--D

    tania: sanopa muuta! jahas täytyyki pitää mielessä toi kynsilakkasävy ku käyn taas kaupoilla :)

    narsessa: kiitos, kiva komsu! :) enköhän mä tätä jaksa jatkaa, toivottavasti säkin jaksat lueskella mun juttuja! haha

    Anonyymi: kiitos pisteistä! :D

    Ella: hienosti uskallettu! :D ai musta tuntuu että näytän aina samalta, mutta itestähän se siltä vissiin vaan tuntuu.. kiitos kehuista :) kiva ku jaksat lueskella mun blogia!

    Henna: hahah kiitti! :D se on tarkkaa puuhaa kuules.. sukkahousut meinaan.

    Inka: kiitos! :) hehee kunhan eka kotona hengaa niin sit uskaltaa jo lähtee uloski ku eka ite tottuu

    Saara: kiitos :)

    VastaaPoista
  28. ai onko sulla sukkahousut ? mää katoin että onpa vaan täydelliset kesäjalat sulla :D ei näytä yhtään että ois sukkikset. ihan hyvä vaan ?

    tää on muuten ihan täydellinen asu, ihan täys kymppi.

    VastaaPoista

Vai että kommenttia ollaan pistämässä. Hienosti tehty! =))))