
Tultiin tänään puoli kahden maissa kotiin parin päivän veneilyreissulta, ja suuntasin heti suihkun ja koiran pesemisen (Lulu haisi levähirviölle) kautta vaatekaapille. Tongin muutamat käyttämättä jääneet rääsyt kassiin ja suunnistin Dallapéhen. Siellä oli nääs kirppismenot kiihkeimmillään.

Törmäilin Maukkuun, Hannaan ja muihinkin tuttuihin, mutta jatkoin silti hyvän myyntipaikan etsimistä. Olo oli vähän laiska, eikä oikeastaan olisi tehnyt mieli edes myydä mitään. Olisi ollut kivempi vain kierrellä. Myynnissä näkyi vaikka mitä kivaa, parit Martensit bongasin mutta ajattelin vielä siinä vaiheessa etten saa ostaa mitään ennen kuin olen saanut jotain myytyä. Ja se kassikin painoi sen verran etten todellakaan olisi sitä halunnut enää kotiin raahata samanlaisena..

Myynnissä oli myös esim tarot-tulkintaa. Kävin ennustajalla ja sain kuulla että tulevaisuudessa nain rikkaan miehen ja muutan Pariisiin. Tai sitten en käynyt...

Löysin Pinjen, tämän Leonardo di Caprio -paidassa heiluvan sisareni ja sain johdatuksen hyvälle myyntipaikalle heidän porukkansa viereen.

Levitin huivini ja pistin kamat tiskiin. Ihan hyvin sain parissa tunnissa myytyä, kuutisenkymppiä jäi taskuun. Joitakin vaatteita piti vielä raahata takaisin. Ehkäpä joku kunnollisempi nettimyynti tms voisi vielä olla kokeilun arvoinen juttu esim joidenkin kenkien kohdalla. Parhaiten rahaa sain niistä kasseista, joita olin ottanut kolme ylimääräistä mukaan. Kaksi sain myytyä, joten olin iloinen!

Pinjekin osti multa paidan. Sopii sille huomattavasti paremmin kuin mulle.

Hengailtiin siinä nurmikolla ja paljon tuttuja käppäilikin ohi. Kävin itsekin sitten liian myöhään vähän kiertelemässä enkä löytänyt mitään. Paitsi että ostin jonkun leipomia suklaakeksejä pari kappaletta, ne oli ihan kelvollisia.

Joku mukava turrekin sattui kohdalle ja istahti Tuulin viereen. Olispa Lulukin tuommoinen, että sitä vois pitää vapaana ja se vaan rauhassa tallustelis.

Iltaa kohti kirppismenot loppuivat ja me siirryttiin kaupan kautta Vaasiksen katolle allaolevan neitokaisen hyvässä seurassa. Napattiin vielä Vegemestasta hampparit evääksi.
Huomenna olis luvassa arvontaa ensi viikon häppeninkeihin! Pysytelkäähän siis kuulolla :---)









Oli aivan täydellinen päivä puistokirppikselle! :)
VastaaPoistahttp://llovewantneed.blogspot.fi/2012/07/kallion-puistokirppis.html#comment-form
Kivoja kuvia,
VastaaPoistaja mukava tapahtuma myös ensi kertaa mukana olleelle. :)
Toi sun lintu korus on ihan supernätti, mistä sä oot sen saanu?
VastaaPoistaJa hei, olis kiva jos täällä tuppukylässäkin olis tommosia kirpparijuttuja : )
Reetta: niin oli! vaikka vähän satelikin, mutta onneks ne oli vaan ohimeneviä kuuroja. :)
VastaaPoistaE-S: kiitti! joo ja kelpasi myös ennenkin mukana olleelle ;--) aina uutta nähtävää
Kaisaaa.: Sain sen Nadjalta (Are you feeling fashionable). se on sen suunnittelema koru Cailapille, tohon sarjaa kuuluu myös rannekoru ja korvikset :) http://cailap.fi/brands/cailap-by-bloggers/nadja . No mutta eikö muka tuppukylässä ole kirppareita?! :O
Hei, saako tuota Club mate colaa Suomestakin? :O Asun Saksassa ja täällä tuota on tullut juotua aikalailla :)
VastaaPoistaslaa: kyllä siitä myydään aika monissa hyvin varustelluissa kaupoissa, kuten stockan herkussa ja kampin k-supermarketissa :--) ja tietty vegemestassa!
VastaaPoistaNo onhan toki tuppukylässä nyt muutama kirppari (3) mutta ei sinne kukaan koskaan mitään kivaa vie : (
VastaaPoista:DDDDD meikäläinen oranssissa hamosessa pyllistelemässä. ONNEKS OLI SHORTSIT ALLA!
VastaaPoistaHuikea blogi sulla, tätähän vois vaikka alkaa seurata :)Kivat kuvat ja mielenkiintoisia aiheita! Lululle terkut!
VastaaPoistahttp://t1ppytoes.blogspot.fi/
Maria
Kaisaaa: höh, se on kyllä niin tuurista kiinni että sattuuko osumaan kohdalle kirppislöytöjä. pitäis vaan kierrellä paljon. ite en oikeen jaksa..
VastaaPoistaJennifer: hahah onneksi oli!
Tippytoes: noniin, kiitos vaan! tervetuloa seurailemaan :) Lulu lähettää terkut takas