29.2.2012

Inkkarikesä

ss12_18

Tapasin viime viikonlopun Fashion marketissa Pogostick failuren tytöt ja mainitsinkin heidät postauksessani. Nyt he ottivat minuun yhteyttä ja kysyivät josko haluaisin esitellä heidän SS12-mallistonsa fiiliskuvia täällä blogini puolella. Viimeksi tein heistä postausta viime vuoden puolella, mutta silloin keskityin ihastelemaan bulldoggiprinttisiä pussukoita ja kangaskasseja.

Ja koska tuen suomalaista muotoilua niin toki esittelen mielelläni! Esittelyhalu tietysti perustuu myös siihen, että tuotteet miellyttävät kultivoitunutta makuani. Voisin nimittäin hyvinkin pukeutua useampiin näistä vaatekappaleista ensi kesänä. Niin ja saatan saada tämän postauksen tekemisestä jonkun yllätyslahjan, mutta en tiedä mikä se on. Joten kauhean iso bonari se ei ole ja teen tämän ihan lähinnä hyvää hyvyyttäni :)

ss12_19

Tämän kevään mallisto sisältää paljon hapsuja, värejä ja kevyttä trikookangasta. Vaatteet ovat aika selkeitä, hauskoilla yksityiskohdilla höystettyjä.

ss12_6

Lemppareiksini kohosivat värikäs virkattu hapsuliivi (näkyy alla), musta mekko selkähapsuilla sekä väljät t-paidat hapsuilla. Oikeastaan olisin voinut sanoa lyhyemmin, että kaikki hapsullinen iskee :D

ss12_9

Ei vitsi toi hapsuliivi on kyllä ihan pakko saada!

ss12_8

Näistä kuvista tulee muutenkin ihana kesäfiilis :)

424416_352355764798725_111215305579440_1153184_1073435540_n

Tätä mekkoa tarkoitin, hapsut selässä. Tosi kivalta näyttää!

ss12_17

Siinähän sitä oranssia taas on! Tämä pitkä värikäs mekko näyttää ihanalta ruskettunutta ihoa vasten.

ss12_16

Tuolla takana näkyy se mekko, joka viime kuvassa näytti topilta. Ihana toi afrikkalainen kampaus :D

ss12_14

Tämä graafinen lepakkohuppari on aika erilainen kuin muut jutut tässä mallistossa. Hauska! Tai eihän siinä ole huppua, joten se lienee siis collegepusero. 

ss12_13

En osaa päättää kumpi noista paidoista on kivemman värinen. Toisaalta oranssi, mutta vaaleaa ihoa vasten se ei ehkä pääse niin oikeuksiinsa kuin ruskettunutta. Tosin beigen kanssa on ihan sama juttu. Argh miksi olen maailman valkoisin ihminen jonka iho tuottaa vain pisamia!? Haluan ihanan rusketuksen olkapäille ja tuollaisen paidan josta ne vilkkuisivat.

ss12_12


Kaikki nämä vaatteet ovat ihan näillä näppäimillä tulossa myyntiin, maaliskuun alkupuolella. Helsingissä niitä myydään esim. Palonissa, joka on tyttöjen kertoman mukaan mahtava liike jossa on kivoja tuotteita, hyvä meininki ja ihana yrittäjä. Siellä on myös pieniä keikkoja ja muuta pientä tapahtumaa. Tämä Paloni ja Pogo-tytöt voi bongata  viikolla 11 Ylen Puoli seitsemän -ohjelman lähimuotijutusta! Täytyypä katsoa se. Enpä olekaan tästä Palonista kuullut aiemmin, pitää tutustua siihen vähän tarkemmin.

421088_352363498131285_111215305579440_1153199_215349224_n
Kannattaa mennä liittymään Pogostickin facebook-sivulle, koska sieltä löytyy lisää tietoa vaatteiden myyntipaikoista ja siellä järkkäillään kuulemma silloin tällöin arvontoja ja kilpailuja, sekä ilmoitellaan kaikenmoista. Sieltä löytyy myös lisää kuvia. Heillä on toki myös omat kotisivut, mutta ne ovat nyt juuri remontissa ja varmasti ilmoittelevat tuolla äfbeessä kun saavat ne valmiiksi.

fb pogo

Tuolta sivulta voikin heti bongata noita bulldoggiprinttisiä t-paitoja, jollaisen muuten yksi kaverini juuri ostikin. Hihii, terkkuja Kiira!

ss12_3

Tykkäätteks te? Mulle tuli ainakin ihanan aurinkoinen olo näistä kuvista :)

28.2.2012

Hipsterijalat

008-2

Koitin pukea tuossa eräänä päivänä vihreät Vaatelainaamosta lainaamani Dieselin housut päälleni. Mutta koska en tosiaan ole mikään housuihminen niin multa ei oikein löytynyt mitään sopivaa yläosaa, ja kokonaisuus meni semisti pieleen enkä ollut yhtään tyytyväinen. Siksi vain jalat! Huomatkaa kuitenkin käärityt housunlahkeet :D Voisin joku toinen päivä yrittää uudestaan housukokonaisuuden luomista. Ehkäpä eräs vaaleanharmaa puuvillainen t-paita sopisi hmm... Mitä te pukisitte tämmöisten pöksyjen seuraksi? Auttakaa housuamatööriä! Jotain takapuolen peittävää sen pitää olla tai muuten tuntuu liian alastomalta. Tähän liittyy myös pari ongelmaa; puuttuvat basic-yläosat ja pyöreä keskivartalo jota EN halua korostaa! Tämä onkin yksi syy laihduttaa, haluan näyttää hyvältä ihan perus farkut ja t-paita yhdistelmässä.

Ps. Kävin tänään kahvakuulassa ja korsetissa! Tästä tää taas lähtee.

BON LUXUS!

074-2

Kävin viime viikolla Highlight Galleriassa uuden valaisinnäyttelyn avajaisissa, ja tykästyin kovasti Visa Malisen suunnittelemiin kierrätysvalaisimiin. Tämä Highlight Galleria on siis valaisimiin keskittyvä näyttelytila, jossa näyttelyt vaihtuvat. Kesäkuun alussa pääsee tsiigailemaan meidän valaisinkurssin aikaansaannoksia!


071-2

Mutta tästä nykyisestä näyttelystä. Se on siis Visa Malisen ja Jussi Takkisen yhteinen näyttely, mutta nyt keskitytään vain Visa Malisen valaisimiin, jotka on tehty pahvirullista. Ne edustavat teollisuuden ylijäämämateriaalinen älyllistä käyttöä. Valaisimet ovat yksinkertaisen upeita.

068-2

"Nuorten muotoilijalupausten Jussi Takkisen ja Visa Malisen BON LUXUS! -näyttely Highlight valaistus Galleriassa esittelee käyttövalaisimia, joissa on tuoretta näkemystä, luonnetta ja ajatusta. Tuotteet ovat prototyyppejä, joita on kehitelty pitkään, ja kaikki näyttelykappaleet ovat myytävänä."

098-2

"Muotoilijat pääsevät näyttelyissä esittelemään kiinnostavia, ajan hermoilla olevia valaistus- ja valoprojektejaan. Galleria tarjoaa alan taitajille mielenkiintoisen ja erilaisen mahdollisuuden tuoda omaa osaamistaan esiin. Uusien nimien lisäksi mukana on projekteja myös tunnetuilta suunnittelijoilta.

Nykyään perinteisiä valaisinliikkeitä on aiempaa vähemmän, ja syksyllä 2011 perustettu, muotoilijoiden uusiin valoprojekteihin keskittyvä galleria on reaktio tähän muutokseen. Tavoitteena on löytää uudenlaisia ideoita ja näkemyksellisiä tuotteita sekä lisätä yleistä tietoisuutta erilaisista valaistusmuotoilun toimijoista."

079-2


078-2

"Visa Malinen (s. 1982) on valmistunut muotoilijaksi Lahden Muotoiluinstituutista 2007. Hän inspiroituu esineiden rakenteesta ja lähestyy usein ideoitaan materiaalin kautta. Levollisuus, geometrisuus, käytettävyys ja rakenteellisuus ovat ominaista Malisen muotoilulle."

096-2

104-2



084-2


091-2


Kannattaa käydä vilkaisemassa näyttely jos kiinnostaa nähdä lisää! Näyttelytila sijaitsee Mannerheimintie 37:ssa ja se on avoinna lauantaisin ja sunnuntasin kello 12-16.


Kaikki lainaukset oli otettu Highlight Gallerian nettisivuilta :)

27.2.2012

Laiska ja tyhmä ja saamaton

Mun täytyy tunnustaa teille.... En ole käynyt salilla kahteen viikkoon. Se ei johdu siitä etteikö olisi ollut aikaa. Sali on vieressä, pääsen sinne ilmaiseksi ja aikaakin olisi ollut. Kaikki kolme otsikon sanaa täyttyvät nyt siis kohdallani erinomaisesti. Se ei kylläkään ole kauhean erinomaista!

017


Mä luulen etten ole ihan ainoa tän ongelman kanssa, mutta mulla käy AINA tän salilla käymisen kanssa näin. Välillä se laiskuus yllättää ja sali vaan jää. Aluksi on huono omatunto, mutta mitä pidempi aika urheilemisesta on kulunut, niin sitä helpommin se vain unohtuu. Monen monta salijäsenyyttä on kärsinyt saman kohtalon, ja ennemmin tai myöhemmin sopimus on loppunut enkä ole uusinut sitä.

155


Tähän ei näköjään auttaneet uudet urheiluvaatteet jotka juuri ostin, eikä se että sivupalkissa komeilee "URHEILEN LADY LINELLA". Te olette pistäneet kommenttia ja kyselleet syömisestäni ja kehuneet laihtunutta olemustani (pardon..?) jolloin olen häpeissäni kiemurrellut tuolissani. Ettekö te herranjumala muka näe noita ihrakäsiä?!??! Hyissssaatana sanonpa vaan.

154


Mutta nyt skarppaan! Kävin tänään spinningissä ja juttelemassa Lady Linen johtajan kanssa, ja sain uutta potkua. Kauheasti kyllä hävettää se että ylihuomenna on taas kehonkoostumusmittaus ja luvut eivät kyllä todellakaan tule näyttämään hyviltä. Vaaka kertoo etten luojan kiitos ole lihonut, mutta enpä kyllä tosiaan ole laihtunutkaan vaikka se oli tarkoitus. Homma on ollut niin sanotusti jäissä.

034


Olen herkutellut ja ostanut suklaajäätelöä, käynyt mäkissä ja ääääh ahdistaa! Kauhea morkkis. Aina tää menee näin, miks mä en vaan pysty säännölliseen urheiluun osana normaalia elämää? Mikä siinä on niin vaikeeta? Äsken söin salaattia ja ah se oli niin hyvää. Ja huomenna menen varmasti taas salille. Onko siellä joku muu saman ongelman kanssa? Miten teidän kesäkuntoprojektit on edistyny?

lady line 009


Älkää sanoko että oon ainut

Markin paketti tuli vihdoin

thrasherin tilaus 004-2


Kaksi viikkoa se sitä odotti. Joka päivä postiluukun alla tai soitti mulle heti kun posti oli tullut. Ja tänä aamuna soitteli postiinkin että olisiko niillä tietoa paketista. Mutta jes!! Tänään ovikello soi, ja äkkiä piti pukea vaatetta päälle, ja sieltähän se paketti vihdoin ja viimein tuli. Markin Thrasherin tilaus!

thrasherin tilaus 006-2


Thrasher on Markin lempiasia. Sen nettisivut, vaatteet, lehti, kaikki. Ja aina epätasaisin väliajoin se tilailee sieltä paketteja. Tämä paketti oli siitä erilainen, että siellä oli myös mulle jotain yllätystä. En yhtään tiennyt että mitä Mark oli mennyt mulle tilaamaan joten muakin vähän jänskätti.

thrasherin tilaus 007-2


Ja tällainen kasa sieltä paljastui! T-paita, pipo (mustia pipoja ei vissiin voi olla liikaa), juomapullo, bissecoolereita, kangaskassi ja toppi mulle, juliste, tarroja ja pinssejä. Ne pistää aina tosi överisti kaikenlaista kivaa oheishärpäkettä mukaan noihin tilauksiin, Mark oli kuulemma tilannyt vain yhden coolerin mutta niitä tulikin neljä. Ja tarroja tietysti hirveä kasa, ja juliste on kans kiva bonari. Ne pinssit on ehkä vähän turhia..
thrasherin tilaus 009-2


Lähikuvassa juomapullo! Siihen on läiskitty kaikkia Thrasherin logoja sekalaisesti, hauska. Mark voi kuulemma tilata mulle tollasen valkosen jos haluan :D

thrasherin tilaus 022-2


Kuinkahan monta Thrasherin t-paitaa Markilla on? Varmaan parikymmentä, melkein kaikki! Tämä uusin on siitä siisti että siinä on valokuva tyypistä joka skeittaa ja juo kaljaa samaan aikaan. Hienoa :D

thrasherin tilaus 002-2


Ja tämmöiset jutut se oli tilannut mulle! Mark koittaa aina välillä stailata mua mieleisekseen, viime keväänä se osti mulle Vansit ja nyt sitten tämän topin. Se on hieno! Mukavan löysä ja rento, juuri sopivan kokoinen :--) Ja toi kangaskassi on tietysti myös siisti. Siinä on eripituinen hihna kuin yleensä, sellainen keskipitkä. Voi pitää olalla JA roikottaa kädessä. Eikä kovin monella olekaan tuommoista njäh njäh.

thrasherin tilaus 001-2


thrasherin tilaus 034-2


Sitä piti tietysti heti ruveta testailemaan. Tutkimukseni perusteella se sopii hyvin farkkulegginsien, hameen ja shortsien kanssa. Uusien shortsieni jotka ostin juuri viidellä eurolla! Mun ihka ensimmäiset shortsit. Olispa jo kesä niin pääsis pitää näitä.

thrasherin tilaus 030-2


Ja tietysti polvisukat. Ne kuuluu myös Markin mieltymyksiin. Tähän asuun vielä ne Vansit tai sitten valkoiset Converset ai että!

thrasherin tilaus 027-2

Tyytyväinen paketin saaja!

thrasherin tilaus 039-2

Tämmöisiä ne coolerit ovat. Aika rentoa että ne oikeesti pisti kolme ekstraa mukaan, saapahan kavereille kans kun ne käy kylässä.

thrasherin tilaus 021-2

Ja ne mainitsemani Vansit. Hienot! En kovin paljoa käyttänyt niitä viime kesänä, koska pelkäsin aina että ne menee likaiseksi. Nytpähän on ainakin tämä toppi jonka kanssa ne sopii täydellisesti :---)

thrasherin tilaus 019-2

Jee jee! Sit mun pitäis enää opetella skeittamaan hahhah...

26.2.2012

Kirppistelyä ja aivopöhnä

002¨-2


Me oltiin Markin kanssa ensimmäisenä paikalla, ja päästiin hyvissä ajoin järkkäilemään pöytää myyntikuntoon. Tietysti olin unohtanut henkarit kotiin, mutta onneksi sieltä pari löytyi, ja lisää sain mukavalta pöytänaapurilta Henskalta lainaan :)

004-2


Siinä meillä oli tunti aikaa laitetella juttuja kuntoon ja kierrellä toistemme pöydissä ennen kansanryntäystä. Lainasin Ainolta kuvan, jossa mäkin näytin kohtalaisen ookoolta :D Aino on muuten tosi mukava ja symppis tyyppi!

DSC_0052 (2)


048-2


Thelmalla oli myynnissä kivoja juttuja, ja yhden maksipituisen mustan vekkihameen häneltä nappasinkin saaliikseni. Muuta en sitten ostanutkaan! Paitsi että Henskalta sain termospullon hih. Nyt voin sitten ensi kerralla ottaa sitä kaakaota mukaan alppariin mennessäni.

023-2


Sitten ihmismassat päästettiin sisään. Se oli ihan hullua! Tuossa lasin edessä oli verhot ja kun ne aukaistiin niin näimme kuinka etummaisten naamat oli tyyliin liiskaantunu lasiin kiinni :D Oli vissiin kiirus. Sieltähän sitten tulikin tosi kiitettävästi porukkaa ostoksille.

037-2


030-2


Mulla ei ollut myynnissä mitään kummoisia aarteita, kunhan nyt myin pois vanhoja isoksi jääneitä vaatteita, ja muita sellaisia jotka ovat syystä tai toisesta jääneet pitämättä. Toivottavasti en pyytänyt liikaa rahaa, aika yleinen summa taisi olla neljä euroa, tai kaksi. Pari vähän kalliimpaa juttua myin myös pois.

049-2


Homma oli ohi parissa tunnissa, ja mattimyöhäiset tulivat paikalle kääntymään nähdäkseen tyhjät myyntipöydät. Itselläni jäi vain kuusi juttua, jee! Sitten lähdettiin Nadjan ja Aleksin kanssa syömään alakerran mäkkäriin :D

045-2

Äsken oli paha aivopieru-olo. Sellainen että voi saatana mitä blogihömpötystä tässä on ollut viime päivät, kaikki ajatukset ja tekemiset tyyliin pyöriny näiden hommien ympärillä ja tuntuu että kaikki postauksetkin on ollu ihan samanlaisia kuin muillakin, ja siitä johtuen tekään ette ole jaksaneet lukea niitä. Voin kuitenkin paljastaa että ihan ajatuksella olen postaukseni kirjoitellut ja viimeisimmän lopussa on yksi kiva asu, johon olisin toivonut enemmänkin kommentteja! Menkää katsomaan se (tämä oli käsky)!!

Suurin osa blogityypeistä on tosi mukavia ja niihin tekeekin mieli tutustua enemmän, mutta muutamia kummallisia ihmisiä löytyy. Sellaisia, jotka eivät vaivaudu edes moikkaamaan. Tulee tosi nihkeä fiilis kun joku kulkee nokka pystyssä ohi vaivautumatta moikkaamaan "alempikastisia". Siis voi luoja, ihan normaalit käytöstavat koskevat kaikkia. Ei mun moikkaaminen tarkoita sitä että olisin kieli ruskeana jonkun persettä nuolemassa. Oikein alkaa ärsyttää sellainen.

Onneksi kävin äsken Lulun kanssa oikein pitkällä lenkillä tuolla raikkaassa ulkoilmassa, se tuuletti pahimmat aivopöhnät pois. Mutta nyt lupaan taas keskittyä vähän persoonallisempiin postauksiin! Ja kiitos tästä tapahtumasta Indiedaysille, oli tosi hyvät puitteet ja järjestelyt. Oli kiva olla mukana :)

Ainiin, oliko kirppiksellä käymässä CNB:n lukijoita? Kukaan ei ainakaan sanonut muuta kuin että "paljon tää maksaa?"  :D